Bella French toimi ennen amatööripohjalta webcam-tyttönä, eli tarjosi aikuisviihdettä palvelusta maksaneille katsojille.

Myöhemmin French perusti yhtiökumppaninsa kanssa nettikameratoiminnalle oman yrityksen, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista aikuisille suunnatuista webcam-palveluista. ManyVids-palvelulla on jo 21 000 sisällöntuottajaa ja 2,1 miljoonaa maksavaa asiakasta. Myös suomalainen ihmis-Barbie Amanda Ahola esiintyy ManyVids-palvelussa.

Bella French haluaa esimerkillään muuttaa yhteiskunnan käsitystä seksityöläisistä positiivisempaan suuntaan. Hänen päämääränään on saada muutettua pornoteollisuuden valtasuhteita siten, että valta olisi julkaisijoiden sijaan sisällöntuottajilla.

French esitti live-aikuisviihdettä kokopäivätoimisesti nettikameralle kolmen vuoden ajan ennen oman yrityksen perustamista. Yrityksensä kautta hän pyrkii auttamaan aikuisviihdealan sisällöntuottajia menestymään työssään.

Kuva: ManyVids