Lasten ja nuorten älypuhelimella roikkumisesta on kannettu huolta jo usean vuoden ajan. 13-vuotiaan filippiiniläispojan peliriippuvuus on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Hän on nimittäin niin koukussa pelaamiseen, ettei malta enää edes syödä.

Netissä on lähtenyt leviämään hämmentävä video, jossa äiti joutuu syöttämään omasta kädestään pelaavaa poikaansa. Teini-ikäisellä on meneillään 48 tunnin pelisessio. Äiti on pojasta niin huolissaan, että suostuu moiseen. Muuten tämä ei kuulemma söisi mitään.

Vanhemmat havahtuivat peliriippuvuuteen pari vuotta sitten. Pojalta otettiin pelikonsoli pois, mutta tämä hakeutui sen sijaan internet-kahvilaan pelaamaan. Teini lintsasi myös koulusta pelaamisen vuoksi. Nyt vanhemmat ovat päättäneet, että pojan koulunkäynti on toistaiseksi katkolla. Tarkoitus olisi keskittyä riippuvuudesta paranemiseen, mutta pelaaminen on vain lisääntynyt vapaa-ajan myötä.

Katso video alta.