Johanna Tukiainen epäilee Tauskin pahoinpidelleen hänet!

[jwplayer]http://youtu.be/1EjahLafxJ8[/jwplayer]
Johanna ja Julia Tukiaisen oli määrä esiintyä viime viikolla Kaarinan Lahnabileissä. Siskokset olivat saapuneet paikalle tapahtuman järjestäjän Tauskin mukaan sellaisessa kunnossa, etteivät olleet kykeneväisiä esiintymään. Tukiaisten osuuden aloitusta oli ensin siirretty myöhemmäksi ja lopulta se oli peruutettu kokonaan.
Nyt Johanna Tukiainen on lähteemme mukaan kertonut Facebook-sivuillaan  joutuneensa Kaarinan keikalla huumatuksi tyrmäystipoilla ja sen jälkeen pahoinpidellyksi. Tukiainen ilmoitti Tauskin olevan epäiltyjen listalla ja että Tauski ei ollut päästänyt siskoksia esiintymään eikä maksanut heidän keikkapalkkioitaan. Tukiainen esitti lähteemme mukaan samassa yhteydessä myös rasistisia kommentteja Tauskin tanssitytöistä.
Internetissä on myös julkaistu kuva, jonka väitetään olleen otettu Lahnabileiden jälkeisenä aamuna asunnossa, johon Tukiaiset olisi kutsuttu juhlimaan bileiden jälkeen. Kuvassa Johanna nukkuu kahden tuntemattoman nuoren miehen vieressä jalat levällään. Kuvan ottajaa ja asiayhteyttä ei ole pystytty vahvistamaan, mutta kuva löytyy täältä.
Lahnabileistä YouTubessa julkaistu video avartaa illan tapahtumia heiman tarkemmin. Videolla Lahnabileet näyttävät päättyneen ja Tukiaiset ovat poistumassa paikalta seurueensa kanssa. Videolla näkyy miten yksi Tukiaisten koirista väistää viime hetkellä maahan kaatuvaa Johannaa. Tapahtuneen jälkeen Tukiaiset seurueineen kerääntyvät ryhmähalaukseen, jonka päätyttyä Julia on erittäin liikuttuneessa tilassa.
 

Jyväskylään napsahti huikea 12 000 euron potti: Katso video voitosta täältä…

Saatat myös tykätä
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!