Johanna Tukiainen tuomittiin maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa useista eri rikoksista. Kolmen kuukauden ja 20 päivän linnareissun aiheuttaneiksi rikoksiksi katsottiin seuraavat syyksi luetut teot: kolme laitonta uhkausta, pahoinpitely, pahoinpitelyn yritys, haitanteko virkamiehelle ja kunnianloukkaus.
Tukiaiselle lankesi maksuun myös jättikorvaukset. Hän joutuu maksamaan oikeus-, todistelu-, ansionmenetys- ja kärsimyskorvauksia noin 15 000 euroa.
Tukiainen on sittemmin valittanut tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen. On myös uutisoitu, että Tukiaiselle on valituslupa myönnetty.
Metropoli.net sai haltuunsa oikeudenpöytäkirjat, joista näkyy, että asia ei ole ihan niin yksioikoinen. Tuksu on toki saanut valitusluvan, mutta se koskee vain julkkis Susanna Ingerttilään liittyvää muutaman tuhannen euron kärsimyskorvausta nettikunnianloukkauksesta. Tukiainen paljoksuu sitä.
Oikeus ottaa myös kantaa rangaistuslajiin eli onko Tukiainen passitettava linnaan kuten käräjäoikeus määräsi, vai voidaanko hänet päästää jälleen kerran yhdyskuntapalvelulla.