Kohublondi Johanna Tukiainen paneutuu uusimmassa blogissaan esoteerisiin kysymyksiin. Valtavan vaikutuksen Tuksuun tehnyt Titanic-elokuva kirvoitti tämän mietiskelemään mm. sitä, onko taivaassa seksiä.
-Titanic on koskettava elokuva koska minulle heräsi siinä kysymys, että onko ihmisillä eroottista rakkautta vain tässä elämässä, vai tuleeko sitä myös kuoleman jälkeen, pohtii Johanna.
Tukiainen kertoo syvästä uskostaan Jumalaan. Hän kirjoittaa tuntevansa myös ei-uskovaisia, joilla saattaisi olla mahdollisuus päästä taivaaseen. Mutta edelleen Johannaa vaivaa se, onko erotiikkaa tuonpuoleisessa.
-Uskon että Jumala on luonut naisen miehelle ystäväksi ja turvaksi, ja minun on vaikeaa uskoa, ettei kuoleman jälkeen olisi enää mitään erotiikkaa tai rakkautta, että olisimme vain jotain henkiä jotka leijuvat jossain ilmassa, hän päättelee lopulta.
 
Lähde: Johanna Tukiaisen blogi.