Suomalaisen pop-taivaan uusin tulokas, Janely (Jaanika Leino) on 22-vuotias laulaja ja lauluntekijä Helsingistä. Janely tuli tutuksi suurelle yleisölle vuoden 2010 X Factor -kilpailusta.
Jo X Factorin aikoihin paljon huomiota osakseen saanut lahjakas artisti on sittemmin saanut merkittävää kannustusta uralleen mm. työskentelystä taustalaulajana Suomen ykkösrivin HipHop -artistien, Cheekin ja Mikael Gabrielin kanssa.
Janely tavoittelee Suomen markkinoiden lisäksi kansainvälistä uraa laulajana. Ensimmäinen single julkaistiinkin Iso-Britanniassa sijaitsevan La Brea Music -levy-yhtiön kautta.
Heart On Fire on hauska ja rento kesäbiisi, jonka tarkoitus on saada ihmiset tanssimaan ja hyvälle tuulelle. Irkkumeininki sopi mielestämme kappaleeseen hyvin koska kyse on hyvästä olosta ja rennosta, positiivisesta meiningistä, Janely kertoo.
Letkeä, irlantilaisella tunnelmalla höystetty eurodance-kappale tarjoilee tarttuvan riffin lisäksi myös koukuttavan kertosäkeen jonka tahdissa varmasti lauletaan tulevana kesänä ympäri Suomea.
Heart On Fire -kappaleen takaa löytyvät suomalaisen konemusiikin parissa pitkän uran tehneet Markku Kytönen ja Miikka Hiillos joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Waldo’s Peoplen kanssa. Miehet ovat myös Naked Eye -aliaksen kautta työstäneet virallisia remixejä mm. sellaisille artisteille kuin Pandora, MAXX, 49ers sekä Captain Hollywood Project.
Janely1PhotobyHenkkaSahlstrom_zps80c24233
Janely2PhotobyHenkkaSahlstrom_zps7f487f81
Janely4PhotobyHenkkaSahlstrom_zps0c7dc12c
Janely3PhotobyHenkkaSahlstrom_zpsf63d8d52
Janely5PhotobyHenkkaSahlstrom_zps0dd2a7f4
Kuvasarja: Henkka Sahlström
[button1 url=https://metropoli.dev.kingmuffin.com/kilpailut/uusi-silikonikilpailu]SILIKONIKILPAILU PÄÄTTYY – OSALLISTU HETI![/button1]