Viaplay vahvistaa asemaansa Pohjoismaiden johtavana suoratoistopalveluna, jonka tarjontaan kuuluu urheilua, elokuvia, sarjoja ja lasten sisältöjä. Ainutlaatuisten sisältösopimusten myötä se voi tarjota katsojilleen aina viimeisimpiä elokuvia.
Taloustutkimuksen maksu-tv:n käyttöä koskevan tutkimuksen mukaan nykyään on enemmän ihmisiä, jotka striimaavat maksettua sisältöä kuin katsovat sitä perinteisiltä maksu-tv-kanavilta. Tutkimuksen mukaan elokuvat ovat suosituin tv-genre ja suurin osa suomalaisista, 53 %, onkin kiinnostuneita elokuvien katselusta. Viaplay tarjoaa uusimmat elokuvat heti teatteriensi-illan jälkeen.

Vuosittaisesta kasvusta kertoo myös aloitettuja striimausten määrä, mikä oli lisääntynyt vuodessa 114 prosentilla viime vuoden kolmannesta kvartaalista lähtien. Viaplayta käytetään eniten Android-laitteella ja tietokoneella. Suomessa Android-päätteellä käyttö on 119 prosenttia suositumpi kuin keskimäärin muissa Pohjoismaissa.
‒ On mahtavaa huomata, että jopa yksi viidestä suomalaisesta katsoo maksettua sisältöä juuri suoratoistopalveluista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suoratoistopalvelu ohittaa perinteisen maksu-tv:n. Aloitettujen latausten kova kasvuluku kertoo siitä, että kuluttajat ovat löytäneet Viaplayn. He todella arvostavat meidän laajaa sisältöämme, joka ulottuu urheilusta sarjoihin, lasten sisältöön sekä laajaan elokuvakirjastoon, kommentoi Viaplayn toimitusjohtaja Jonas Karlén.

jonas-karlen
Jonas Karlén

Viaplay on Pohjoismaiden vuoden Apple TV-sovellus
Apple TV valitsi Viaplayn vuoden 2016 parhaaksi sovellukseksi Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Apple´s Best of 2016 listaa suosituimmat App Store -sovellukset maittain.
‒ On erittäin hienoa, että Apple huomioi meidät näin merkittävästi valitsemalla Viaplayn vuoden parhaaksi Apple TV-sovellukseksi. Apple TV on erittäin suosittu käyttäjiemme keskuudessa, riippumatta siitä katsovatko he elokuvia, sarjoja, urheilua tai lastenohjelmia. Aloitettujen katseluiden määrä Apple TV-sovelluksella on kasvanut vuoden aikana 143 prosentilla, jatkaa Jonas Karlén.
Suomalaiset Viaplayn käyttäjät katsovat 35 prosenttia enemmän elämäkertoja ja kauhua, 23 prosenttia enemmän rikoselokuvia ja 10 prosenttia enemmän toimintaelokuvia kuin muissa Pohjoismaissa.
Vuoden 2016 suosituimmat elokuvat Viaplayssa:
Star Wars: The Force Awakens
Minions
Ted 2
(Ylimmässä kuvassa Viaplayn yksinsoikeussarja Lethal Weapon)
Taloustutkimus teetti tutkimuksen maksu-tv:stä syyskuussa ja lokakuussa 2016. Vastaajat olivat Suomessa asuvia 15–79 vuotiaita. Vastaukset kerättiin sähköpostitse ja niitä saatiin yhteensä 3459 kappaletta. Tutkimus on osa laajempaa ”Suomi tänään” -tutkimusta.