Pyöreitä vuosikymmeniä on mukava juhlia, mutta valitettavasti kolmenkymmenen vuoden rajapyykin jälkeen kehossa alkaa tapahtua epämiellyttäviä muutoksia. Juhlinnan jälkeen kolmekymppisen on myönnettävä, ettei iän varjopuolia voi paeta.

Paino

Kertyneitä kiloja on vaikeampi karistaa kuin kaksikymppisenä, sillä aineenvaihdunta hidastuu iän myötä. Naisilla myös raskaudet vaikuttavat painonnousuun. Myös stressillä saattaa olla osansa asiaan, sillä sen vapauttamat hormonit kerryttävät rasvavarastoja, neuvoo ravintoterapeutti Jane Michell.

Seksihalut

Entä sitten petipuuhat? Tutkijoiden mukaan naisten seksihalut ovat itse asiassa korkeimmillaan 27-45 vuoden iässä. Tämän ikäiset naiset harrastavat seksiä keskimäärin enemmän kuin nuoremmat. Miehillä testosteronitasot alkavat laskea heti 30-vuotiaana, mikä voi johtaa matalampaan libidoon.

Hormonit

Iän tuomilla hormonitoiminnan muutoksilla on laajat vaikutukset. Ne aiheuttavat muun muassa lihomista, hiustenlähtöä, mielialojen vaihtelua ja erektio-ongelmia.

Harmaat hiukset

Hiusten harmaantuminen alkaa usealla jo kolmekymppisenä. Edes häpykarvat eivät säästy muutoksilta, toteaa gynekologiaan erikoistunut tohtori Jessica Shepherd. Joillekin ihmisille ongelmia tuottaa myös lisääntynyt hiustenlähtö.

Hedelmällisyys

Yksi suurimmista muutoksista tapahtuu hedelmällisyydessä. Naisten mahdollisuudet tulla raskaaksi laskevat huomattavasti. Miesten sperman laatu puolestaan heikkenee.
Lähde: Mirror