Suomessa voi nykyisin vaihtaa oman etu- ja sukunimensä ilman sen suurempia painavia syitä. Onneksi meillä on kuitenkin edes jonkinlainen kontrolli millaiseksi nimen saa muuttaa, ettei sentään aivan älyttömyyksiin mennä, kuten näissä tapauksissa!

1. Tim Pppppppppprice – vihaa puhelinmyyjiä


49-vuotias Tim Price vaihtoi nimensä vaikeasti lausuttavaan pitkään listaan konsonantteja. Hänen mukaansa nimi lausutaan ”Tim Per-per-per-per-per-per-per-per-per-per-rice.” Tim toivoo, että nimenmuutos saa puhelinmyyjät miettimään kahdesti ottavatko yhteyttä häneen vaiko eivät. (Lähde)

2. King Arthur Uther Pendragon – uskoo olevansa Kuningas Arthurin reinkarnaatio


”Olen ainoa ihminen UK:ssa, Kuningattaren lisäksi, kuka saa käyttää kruunua passikuvassa,” sanoo mies, joka tunnettiin ennen nimellä John Rothwell. Hän vaihtoi nimensä vuonna 1986 ja sanoi, että edes hänen perheensä ei kutsu häntä syntymänimellä. (Lähde)

3. Adam West – nimen vaihto oli halvempaa kuin muuttaa lentovarausta


Toukokuussa 2015, 19-vuotias Adam Armstrong vaihtoi nimekseen Adam West, koska se oli halvempaa kuin vaihtaa varaamansa Ryanairin lentovaraus. Lippu oli varattu nimellä ”Adam West” ja lentoyhtiö halusi 337 dollaria vaihtaakseen varauksessa olevan nimen. (Lähde)

4. None of The Above Knox – protesti vaihtoehtojen puutteelle


Luther Divine Knox, värikas poliitikko Winnsborosta, sai median huomion vuonna 1979, kun hän vaihtoi nimensä laillisesti muotoon ”None of the Above” protestoidakseen vaihtoehtojen puutetta. Hän ehdotti, että äänestäjille annetaan ”None of the Above” vaihtoehto, jos ehdokas ei pääse läpi. (Lähde)

5. StopFortnumAndMasonFoieGrasCruelty.com – tietoisuuden kasvattaminen hanhen maksasta


Eläinten oikeuksien puolesta taisteleva Abi Izzard halusi kasvattaa tietoisuutta hanhen maksasta, joten hän vaihtoi nimensä muotoon StopFortnumAndMasonFoieGrasCruelty.com:ksi. ”En ole koskaan hävennyt tai katunut uutta nimeäni”, sanoi nuori tyttö. (Lähde)

6. Beezow Doo-doo Zopittybop-bop-bop – haluaa kuvastaa ääretöntä rakkautta maailmankaikkeudessa


Jeffrey Wilschke sai säästää jonkin aikaa saadakseen kasaan $300, jotka tarvittiin nimen vaihtamiseen. Rahat olivat lopultakin kasassa marraskuussa 2011 ja nyt hänet tunnetaan nimellä Beezow Doo-doo Zopittybop-bop-bop. Hänet on pidätetty useita kertoja marihuanan hallussapidosta ja muista syytteistä. (Lähde)

7. Emperor Spiderman Gandalf Wolverine Skywalker Optimus Prime Goku Sonic Xavier Ryu Cloud Superman Heman Batman Thrash – pääsi supersankariksi


Vuonna 2013 23-vuotias Daniel Knox-Hewson vaihtoi nimensä muotoon ”Emperor Spiderman Gandalf Wolverine Skywalker Optimus Prime Goku Sonic Xavier Ryu Cloud Superman Heman Batman Thrash.” Myös hänen kaverinsa vaihtoi nimensä supersankarimaiseksi. Syy tähän oli, että he olivat kyllästyneitä jokapäiväiseen elämään ja halusivat nimet, jotka kuvaavat heidän todellisia persoonallisuuksiaan. (Lähde)

8. Rebel Wolf – rakastaa susia


Tracie Koziura vaihtoi nimensä muotoon ”Rebel Wolf.” Syyksi taiteilija kertoo, että uusi nimi kuvastaa häntä paremmin kuin syntymänimensä. (Lähde)

9. Ralph Lauren – alkuperäinen sukunimi oli ”paska”


Muotisuunnittelija Ralph Laurenin syy nimen vaihtamiseen ei itse asiassa sinällään ollut typerä, vaan tästä puolesta vastasi miehen alkuperäinen nimi Ralph Lifshitz. Kun Oprah kysyi mistä nimi Lauren tulee, Ralph vastasi että hänen syntymänimessään oli sana shit (=paska). Kun hän oli pieni, muut lapset pitivät häntä ymmärrettävästi pilkkanaan nimen takia. (Lähde)