Pettäjä-äitien karu arki: lemmenpuheluita lasten nähden, päiväkodista hakemista viivytellään
Puolisoitaan pettävät äidit tapailevat salarakastaan usein lastensa kustannuksella, paljastaa tuore kansainvälinen tutkimus. Salasuhdesivusto AshleyMadison.comin lähes 15 000:lle naisjäsenelleen tekemän kyselyn mukaan joka viides pettäjä-äiti on joutunut järjestelemään arkeaan lasten kustannuksella salasuhteensa takia.
Äidit tapailevat rakastajiaan romanttisten illallisten sijaan usein virka-aikaan kesken työpäivän tai arkiaskareiden, joten päivät saattavat venyä. Heistä, jotka myönsivät arkijärjestelyt, yli puolet kertoo hakeneensa lapsensa myöhässä päiväkodista tai harrastuksista salatapaamisten takia. Joka kolmas äiti on jopa muuttanut lastensa menoja ehtiäkseen tavata rakastajaansa.
Äitien on usein vaikea piilotella salasuhdetta lapsiltaan. Useampi kuin joka kymmenes kyselyyn vastanneista äideistä on vastannut rakastajansa puheluun lasten ollessa paikalla. Osa kertoo joutuneensa esittelemään rakastajansa lapsilleen valehenkilöllisyyden turvin. Jotkut äidit on jopa yllätetty sängystä itse teosta.
Seksiä jo ensitreffeillä
Äidit kokevat selvästi vähemmän syyllisyyttä puolisonsa pettämisestä kuin lapsettomat naiset. AshleyMadison.comin kyselyn mukaan noin kymmenes naisista, joilla on lapsia, kokee huonoa omatuntoa pettämisestään. Sen sijaan lapsettomista pettäjänaisista jo joka kuudes potee syyllisyyttä.
Pettäjä-äidit myös hyppäävät treffiseuralaisensa kanssa samaan petiin huomattavasti lapsettomia kanssasisariaan rivakammin. Lasten äidit sukeltavat vällyjen väliin uuden tuttavuuden kanssa keskimäärin jo ensitreffeillä. Lapsettomat naiset sen sijaan haluavat kasvattaa seksuaalista jännitettä pidempään ja rakastelevat yleensä vasta kolmannen tapaamisen jälkeen. Tämä selittynee sillä, että siinä missä lapsettomat naiset kertovat harrastavansa seksiä oman puolisonsa kanssa keskimäärin kolme kertaa kuussa, äidit joutuvat tyytymään 1-2 rakasteluun kuukaudessa.
Seksinkaipuustaan huolimatta äidit eivät halua hyppiä sängystä sänkyyn, vaan pysyvät mieluusti yhdessä rakastajassa. Kun lapsettomalla salarakasta etsivällä on keskimäärin 3-4 salasuhdetta vuodessa, lasten äidit sitoutuvat yhteen tai korkeintaan kahteen suhteeseen.
Äitienpäivän jälkeen salasuhdesivuston kävijämäärät huipussa
Monelle naiselle äitienpäivä voi tarkoittaa juhlan sijaan myös arkitodellisuuden rävähtämistä silmille. Salasuhdesivusto AshleyMadison.comiin kirjautui äitienpäivän jälkeisenä maanantaina viime vuonna enemmän varattuja naisia kuin minään muuna päivänä koko vuonna. Kävijämäärä nousi yli 400 prosenttia tavalliseen maanantaihin verrattuna, kun yli 15 000 perhe-elämään pettynyttä naista haki jännitystä elämäänsä salasuhdesivustolta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Sara Siepiltä riipaiseva tilitys äitiydestä: ”Aivan hukassa”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti