Kylie Minogue alusvaatemerkin kärkikuvaksi
Kylie Minogue on alusvaatemerkki sloggi:n uusi kasvo. Rakastettu listaykkönen ja lukuisia palkintoja voittanut Kylie tähdittää tulevia kampanjoita syys-talvesta 2014 alkaen.
Sloggin tiedotteen mukaan Kylie ilmentää musiikissaan samaa autenttisuutta, vapautta ja energiaa jota sloggi edustaa, inspiroiden ja yhdistäen kulttuureita ja sukupolvia ympäri maailmaa. Musiikki on tehokas voima ja välitön mielialan muuttaja, joka sallii täyden ilmaisunvapauden – asia johon myös sloggi vankasti uskoo.
– Olemme ylpeitä päästessämme tekemään yhteistyötä Kylie Minoguen kanssa, sillä hän on vahva ja kaunis artisti, joka on täynnä energiaa, kertoo Roman Braun, sloggi:n Global Head.
– Hänen luovuutensa ja taiteellinen itsenäisyytensä ovat kasvattaneet hänelle laajan ja uskollisen fanikunnan, aivan kuten sloggi:llakin on – onhan se yksi maailman suosituimmista alushousumerkeistä. Ja aivan kuten mekin, Kylie on vapaa sielu. Siksi olemme niin innoissamme päästessämme tekemään yhteistyötä hänen kanssaan.
– Olen erittäin innoissasi yhteistyöstä sloggi:n kanssa. Rakastan sitä, että brändi on onnistunut pysymään uskollisena arvoilleen vuosien saatossa kehittyen ja uudistuen kuitenkin jatkuvasti. Jaamme saman intohimon vapauteen ja on mahtavaa päästä ilmaisemaan sitä yhdessä!
Kampanjakuvat ovat tunnetun kuvaajan Steve Shawn käsialaa. Shaw on onnistunut tallentamaan kuviin Kylien eloisuuden – kuvat osoittavat Kylien olevan täydellinen edustaja sloggille.
Kylie pukeutuu sloggi:in ja hänen taustatanssijansa sloggi men -alusvaatteisiin yhteistyöhön liittyvällä videolla. Video esitetään uusissa loisteliaissa ”Kiss Me Once” konserteissa, jotka tulevat hurmaavaan yleisön. Kiertue alkoi Liverpoolista 24. syyskuuta.
Katso alta ennakkoon pätkä lyhytelokuva Sleepwalkerista:
sloggi® on yksi maailman suosituimmista alusvaatemerkeistä, sekä eniten myyty alushousumerkki Euroopassa. Vuonna 1979 aloittaneen brändin tuotteisiin kuuluu laaja valikoima alusvaatteita ja uima-asuja naisille ja miehille. Emoyhtiö Triumph International toimii yli 120 maan markkinoilla, ja sloggin lisäksi sille kuuluvat brändit Triumph®, Valisère® ja HOM®.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat