The Rasmuksen uuden sinkun musiikkivideo valmistui
The Rasmuksen uuden Singaporessa kuvatun videon on ohjannut palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Aku Louhimies.
The Rasmus pakkasi kruunun ja kuninkaan viitan mukaansa ja matkusti helteiseen Singaporeen viimeviikolla kuvaamaan uutta videotaan. Lauri Ylönen sai kuumat kamppeet ylleen ja heittäytyi 1600-luvun satukuninkaan rooliin. Kuninkaan, joka herää väärästä paikasta väärään aikaan. Lauri seikkailee hämmentyneenä Singaporen rannoilla ja suurkaupungin sykkeessä. Kruunupäinen kuningas sulautuu katukuvaan ilman ihmiskontakteja kunnes päätyy rantabileisiin iloiseen seuraan…
The Rasmus kehitteli videon ideaa aluksi bändin kesken ja lopulta mukaan saatiin Aku Louhimies, tuttu ja bändin arvostama ohjaaja jo pidemmältä aikaa. Matkasta päätettiin nopeasti ja kuvauksiin lähdettiin aimo annoksella seikkailumieltä. The Rasmuksen Eero kommentoi kuvausten fiiliksiä näin:
”Meillä ei ollut kuvauslupia eikä järkeä päässä. Rakensimme rannalle nuotion raipparangaistuksen uhalla. Eksyimme golfradalle kolmen aikaan aamuyöllä. Yritimme huonolla menestyksellä neuvotella ilotyttöjä kuninkaan juttukaveriksi. Laurin ja Akun molempien suosikkijuomaksi osoittautui vihreä tee-frappucino. Lauri hikoili kuninkaan puvussa yölläkin +30 asteessa ja trooppisessa kosteudessa. Sekoitettiin vatsat paikallisilla chilipommeilla.”
Tutustu videoon Iltalehden netissä
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”