VAROITUS: ALLA JÄRKYTTÄVIÄ KUVIA – EI HERKILLE!
Koulun uskontotunnilla kerrotut, kristinuskoon perustuvat tarinat ja tapahtumat saattavat tuntua monesta kaukaisilta, mutta toisaalta niiden sävy on turvallinen ja toivoa antava. Maailmaan mahtuu kuitenkin jopa sadoittain erilaisia uskontoja, lahkoja ja kultteja, joiden sanoma ja toimintatavat eivät ole yhtä rauhanomaisia. Uskonnon nimikkeellä tehdään toki paljon hyvää, mutta myös huimasti hirmutekoja. Kukaan tuskin kiistää, että itsemurhaiskut, veriuhrit, teloitukset ja joukkoitsemurhat ovat kaukana turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia tavoittelevasta uskonnosta.
Pikatie paratiisiin
Viime vuosikymmenien aikana suurta julkisuutta ovat saaneet lahkot, joiden toiminta on aiheuttanut tuhansien ihmisten kuolemia. Karuja esimerkkejä löytyy lukuisia. Vuonna 1978 amerikkalaisen Kansan Temppeli -lahkon joukkomurharituaali päätti yli 900 ihmisen elämän. Daavidin Oksa -lahkon 86 jäsentä kuoli Teksasissa vuonna 1993 heidän päämajansa piiritystä seuranneessa tulipalossa.

http://img.timeinc.net/time/photoessays/2008/jonestown/jonestown_06.jpg
Kansan Temppelin joukkoitsemurha

Auringon Temppeli -lahkon joukkosurmat paljastuivat Sveitsissä ja Kanadassa; vuosien 1994 ja 1996 välisenä aikana yli 70 ihmistä sai surmansa. San Fransiscossa vuonna 1997 Taivaan Portti – niminen ryhmä tietokonefriikkejä tappoi itsensä unilääkkeillä kuvitellen siten pääsevänsä Hale Bopp – komeetan lähellä sijaitsevan avaruusaluksen matkaan.
Vastaavanlaiset järjettömät traditiot ovat saaneet jatkoa myös tällä vuosituhannella. Ugandalaisen Liike Jumalan 10 käskyn palauttamiseksi -kultin johtaja Joseph Kibwetere ennusti maailmanloppua viime vuosituhannen viimeiseksi päiväksi. Kun ennustus ei toteutunutkaan, tämä kutsui yli 300 kannattajaansa kirkkoon katsomaan Jeesusta sillä seurauksella, että hän poltti sekä kirkon että seuraajansa 17. maaliskuuta vuonna 2000. Tämän jälkeen lahkon toimintaa ryhdyttiin tutkimaan ja lisää ruumiita löytyi. Kaiken kaikkiaan kuolleiden määrä nousi lopulta yli 780:een, joiden joukossa oli yli sadan lapsen ruumiit.

http://www.dunyadinleri.com/Upload/600x450/5aa686d3-f057-4386-b0d5-322998b532f1.jpg
Kanungun kirkon tuhopoltto

Usein näiden järkyttävien tapahtumien taustalta löytyy lahkon johtajien tai fanaattisimpien jäsenten painostusta ja lupauksia nopeasta pääsystä paratiisiin kuoleman kautta. Yleistä on myös, että johtajat päätyvät itse samaan ratkaisuun, mutta ennen omaa itsemurhaansa he pitävät huolen siitä, että kukaan epäröijä ei jäisi eloon ja vaille luvattua pelastusta.
Tappaminen uskonnon nimeen
Fanaattisten uskontokuntien ja lahkojen piirissä ihmisen tappaminen toimii keinona julistaa omaa sanomaa ja ainoaa oikeaa totuutta. Japanissa Korkein Totuus -nimistä lahkoa pidettiin vaarattomana, kunnes ryhmä sai päähänsä jouduttaa maailmanlopun tuloa ja levitti sariini-myrkkykaasua Tokion metroon vuonna 1995. Yli 5 000 ihmistä vammautui ja kaksitoista kuoli. Tapauksen jälkeisissä tutkimuksissa paljastui myös lahkon kemistien pyrkimykset valmistaa bakteeri- ja ydinaseita.
Yhdeksäs syyskuuta 2001 tapahtui USA:ssa maailmaa mullistanut, lähes 6 000 uhria vaatinut terrori-isku, jonka taustalta löytyy niin ikään uskonnollista fanaattisuutta, tosin teon motiivit kattoivat monia muitakin asioita. Olennaista tässä tapauksessa oli se, että iskun takana olleet henkilöt uskoivat suorittavansa pyhää tehtävää, jossa kuolema avaa portit suoraan johonkin taivaalliseen paikkaan. Samoin uskovat Lähi-Idän itsemurhaiskujen tekijät, jotka räjäyttävät itsensä taivaan tuuliin pyhän sodan ja oman jumalansa edun tähden.
Viimeisimpänä karmivana esimerkkinä uskonnon nimissä tapahtuvista julmista murhista on Isis-järjestö, jonka ideologiana on taistella ”vääräuskoisia” vastaan. Isis julisti tämän vuoden kesäkuussa Irakissa ja Syyriassa valtaamilleen alueille islamilaisen kalifaatin, jossa noudatetaan islamin äärimmäiseen tulkintaan perustuvaa sharia-lakia. Samalla järjestön johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julistautui kalifiksi, eli kaikkien muslimien johtajaksi. Isis haluaa laajentaa kalifaattiaan koko islaminuskoiseen maailmaan ja lopulta koko maailmaan.

http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2014/06/17/article-2658858-1ED7D03700000578-63_964x538.jpg
Aseistetut lapset katsomassa teloitusta (Kuva: Daily Mail)

Vaaraton vai vaarallinen uskonto?
Maailmassa on tuhansia erilaisia uskontoja ja niistä polveutuneita lahkoja. Uskonto tarjoaa ihmisille lohtua ja turvaa, mutta pahimmillaan tiukkoja sääntöjä noudattavan yhteisön painostus voi ajaa sen jäsenen mielenterveydellisiin ongelmiin, tai jopa itsemurhaan. Harvojen lahkojen toiminta päättyy järkyttävään joukkotuhoon, mutta monissa suuremmissakin uskontokunnissa on ilmennyt muita ikäviä lieveilmiöitä aina väkivaltaan ja pedofiliaan saakka.
Uskonnollisten ryhmien jäsenet ovat usein liittyneet ryhmään vanhempien kasvatuksen kautta, eli he ovat syntyneet ryhmän jäseniksi. Lahkot ja ryhmät hakevat jatkuvasti myös uusia jäseniä, jolloin helppoja mukaan houkuteltavia ovat nuoret, ja varsinkin vaikeassa elämäntilanteessa olevat, kuten monet Isikseen värvätyistä länsimaisista taistelijoista.
Monet näistä uskonnollisista ryhmistä toimivatkin täysin hyvällä asialla ja ovat pelastaneet ihmisiä huume- ja alkoholiongelmilta. Mutta milloin kyseessä on lahko, jonka jäseneksi ryhtyminen saattaa olla jopa vaaraksi?
Ei ole olemassa yksiselitteistä tapaa, jolla uskonnolliset liikkeet voitaisiin jakaa vaarallisiin ja vaarattomiin. Suurin osa kristillisperäisistä seurakunnista on hyvää tarkoittavia, eikä niiden toiminnassa ole havaittu mitään epäilyttävää. Ennen lahkoon liittymistä tulisi kuitenkin miettiä tarkkaan, mihin on ryhtymässä ja onko valmis luopumaan entisestä elämästään.
Suomessa ei ole toistaiseksi todettu toimivan vaaralliseksi luettavaa lahkoa, jolla olisi itsetuhoisia päämääriä, mutta Isis-järjestö on jo julkaissut sosiaalisessa mediassa suomenkielisiä värväysvideoita.
Vaarallisen lahkon tunnusmerkkejä:
1. Lahko eristäytyy joko maantieteellisesti tai sosiaalisesti muusta yhteiskunnasta.
2. Jäsen tulee yhä riippuvammaksi liikkeen todellisuuskäsityksestä.
3. Lahko tekee jyrkän eron ”meihin” ja ”niihin muihin”, ”jumalalliseen” ja ”saatanalliseen”, ”hyvään” ja
”pahaan” ja niin edelleen.
4. Muut tekevät jäsenen puolesta tärkeitä, hänen omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.
5. Johtajat perustelevat tekojaan ja vaatimuksiaan jumalallisella auktoriteetilla.
6. Johtajat tai liikkeet pyrkivät yksinomaiseen päämäärään yhdenmukaisin tavoin.
Lähteet:
Helsingin Sanomat: Isis on aikamme hirviö, Uskontojen uhrien tuki UUT ry, Verkkotie, Barker, Eileen: New Religious Movements A practical Introduction HMSO 1995.
Linkkejä:
Jehovan todistajien sivut
Katolisen kirkon kotisivut
Krishna-liikkeen sivut
Kristuksen seurakunnan sivut
Mormonien sivut
Ortodoksisen kirkon sivut
Skientologien englanninkieliset sivut
Suomen spiritualistisen seuran sivut
Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivut