Metropolin tietoon on tullut tapaus, jossa itäsuomalaisessa pienessä majatalossa oli lutikoita. Nämä lähtivät parin sadan kilometrin päässä asuneen majoittujan kotiin ja alkoivat ilmoitella itsestään öisillä pureskelureissuillaan.
-Tilanne oli aivan kauhea. Emme aivan heti edes tienneet mistä on kysymys. Perheenjäsenistämme moni nukkui silloin tällöin vierashuoneemme sängyssä heräten aamulla veripaukamilla, perheenisä kertoo Metropolille.
Myöhemmin lutikat jäljitettiin majatalosta tulleiksi. Perheen isäntä oli yöpynyt siellä työreissullaan. Tuholaisfirma tuli auttamaan perheen kotiin ja myönsi epävirallisesti tehneensä töitä myös majatalossa.
-Kalliiksi tuli, yli tuhat euroa, sillä myrkytyksiä piti tehdä useita. Lutikat ovat kuulemma luoneen vastustuskyvyn koville myrkyille, ja laimeampia pitää käyttää sarjassa, perheenisä kertoo.
Luteet ovat lisääntyneet Suomessakin tällä vuosituhannella. Kanta saatiin hävitetyksi länsimaista melko hyvin sotien jälkeen, mutta nyt lutikat ovat lisääntyneet matkustelun myötä.
Esimerkiksi New Yorkin Manhattanilla sanotaan ”lähes jokaisessa hotellissa olevan lutikoita”. Totta tai ei, matkaajan on syytä muistaa kaksi kikkaa.
-Tarkista huoneessasi sängyn pohja ja patjat. Jos näet mustia ulosteläikkiä, vaihda huonetta.
-Varuilta kannattaa aina pitää vaatteensa matkalaukussa, eikä nostaa huoneessa vaatetankoon.
-Kun tulet kotiin, pidä matkalaukkua 60-70 asteisessa saunassa kymmenen tuntia.