Blogi - Sofia Belorf

Kiusaaminen – miksi minut on otettu lapsuudesta lähtien silmätikuksi?

Terve,

Olen yrittäjä ja somevaikuttaja Sofia Belórf ja aloitan Metropolin uutena videobloggaajana. Ensimmäisessä jaksossa käsittelen monipuolisesti kiusaamista, mutta pureudun lähemmin nettikiusaamiseen, jota itsekin koen lähes päivittäin.

Jos ihminen on julkisuudessa tai sosiaalisessa mediassa suosittu, se ei oikeuta kiusaamiseen. Negatiivista palautetta saa toki antaa, kunhan se on rakentavaa. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on kiusaamista. Kun ruvetaan haukkumaan toisen ulkonäköä, perhettä tai kaivellaan toisen asioita, se on kiusaamista. Kohdallani usein levitetään valheellista tietoa, joka on todella ikävää. Yleensä ihminen ymmärtää asian jo siinä vaiheessa, jos sitä varten pitää tekaista anonyymi profiili. Kiusaaminen tapahtuu kohdallani poikkeuksetta aina tekaistuilta profiileilta.

Olen onnellinen, että olen saanut elää lapsuuteni ilman sosiaalista mediaa. Lapsuudessa törmäsin vanhanaikaiseen koulukiusaamiseen, joka oli hetkittäin kohdallani todella rajua. Oman arvioni mukaan kiusaaminen on tänä päivänä raadollisempaa kuin lapsuudessani ja nuoruudessani, kun kiusaamista voi tapahtua koulussa ja somessa. Somekiusaamiseen on myös vaikea puuttua.

Voin omalla kohdallani sanoa, että se tuntuu pahalta, joten voin kuvitella, miltä se tuntuu nuorista. Somekiusaaminen voi traumatisoida aikuisenkin ihmisen ja aiheuttaa sen, ettei kyseinen ihminen uskalla tehdä enää päivityksiä someen ja elää elämää samalla tavalla kuin ennen. Nuorilla somekiusaaminen vaikuttaa identiteetin kehittymiseen, kun tulee epävarma olo omien tekemisten kanssa.

Viimeisen vuoden aikana olen kasvanut ja vahvistunut ihmisenä sen verran paljon, etteivät anonyymit kirjoittelut hetkauta minua. Minulle tosi tärkeä keino on poistaa julkaisukelvottomat kommentit, koska en halua luoda omassa profiilissa alustaa kiusaamiselle. Ne vain yllyttävät jatkamaan kiusaamista.

Minun vinkkini on se, että kannattaa poistaa omasta sosiaalisesta mediasta kaikki epämiellyttävät kommentit, koska juuri sinä olet se, joka omassa profiilissasi päätät, mikä on kiusaamista ja minkä koet loukkaavana. Kun poistat ne, et luo alustaa kiusaamiselle. Joukossa helposti tyhmyys tiivistyy. Jos yksi laittaa paskan kommentin, niin muutkin uskaltavat tarttua samaan asiaan tai kompata asiaa. Kannattaa myös ilmiantaa anonyymeja profiileja, jotka harjoittavat ainoastaan kiusaamista.

Alla ensimmäinen videoblogini! Antoisia katseluhetkiä! Kun olet katsonut videoblogini, anna ihmeessä minulle palautetta kommenttikentän kautta. Muista pitää palaute kuitenkin asiallisena ja rakentavana.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

Kommentit
Lataa...