
Joka päivä on pääpäivä
Minä lähtiessä kotiin Suomesta 2 viikkoa sitten: Mä en mee kuukauteen mihinkään. Istun kotona, teen töitä, syön salaattia ja treenaan. Tarviin oikeesti lepoa.
Minä takas Maltalla: viis iltaa ulkona kahden viikon sisään ja tänään mennään taas. 😩
Muistan kun ennen Maltalle muuttamista mun työkaveri – joka oli käynyt saarella ”opiskelemassa” aiemmin – totesi mulle, että sinnehän lähtee kaikki vaan bilettämään. Ajattelin vaan että joo, ei ne yökerhot kuitenkaan ole mulle ykkösjuttu. En oikeastaan juuri viihdy baareissa Suomessa tai ulkomaillakaan, vaan olen yleensä se joka ottaa taksin kotiin joskus 1 maissa. Musiikki on liian kovalla ja ei kuule puhua, on tungosta ja kallista.
No kuinkas sitten kävikään… Nyt kun yli vuoden päivät olen täällä rakentanut uutta ystäväpiiriä ja verkostoa, tuntuu ettei loppua näy. Leikkimielisesti kerroin lähteväni Maltalle ”elämään ikuista kesälomaa ja nuoruutta” ja siltä todellakin näyttää. Joka viikonloppu – tai arkipäivä – jossain tapahtuu. Ja mikä parasta; täällä rakastetaan kotibileitä!
Saari tuntuu vetävän puoleensa hyvin samanhenkistä porukkaa. Oma ystäväpiirini koostuu ihmisistä ympäri maailmaa, suunnilleen ikähaitarilta 20-50v., tyyppejä joilla ei pipo hirveästi kiristä. Tänne ollaan tultu opiskelemaan englantia, työskentelemään online-palveluiden parissa ja nauttimaan lämmöstä. Ja bailaamaan. Yhteishenki on lähes poikkeuksetta todella lämmin, ja uudetkin tyypit otetaan nopeasti mukaan.
Oon itse mietiskellyt asuinmaan vaihtamista vuoden 2022 aikana. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tuntua myös siltä, että on alkanut juurtumaan tänne. Se on aika siisti tunne, että sulla on kotoisa olo jossain. Saa nähdä, ehkä nappaan muutaman kaverin täältä matkaan ja suuntaan Espanjan, Italian tai Kreikan lämpöön lähitulevaisuudessa!
Mutta se on varma, että tänä vuonna on pakko nähdä myös Maltan kesä. En jaksais millään odottaa, että päästään veneilemään ja allasbileisiin. I’m ready!!
Jos joku nyt vielä jäi miettimään, että mistä ne kaverit löytyi: Mä oon alkanut puhumaan ihmisille kun menen paikkoihin. Kun tosi pienellä kynnyksellä kyselee muiden kuulumisia, lisää ihmisten somet ja laittaa myöhemmin viestiä perään, niin ihan varmasti pääsee mukaan porukkaan. Ja taidon täällä opittuani olen kokeillut samaa myös Suomessa – toimii!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Martina Aitolehti harvinaisessa yhteiskuvassa Victoria-tyttärensä kanssa – ”Kiitos, että just sä teit musta äidin”
- Anna-Leena Härkönen liittyi eron jälkeen Tinderiin salanimellä – paljastaa nyt suoran mielipiteen deittisovelluksesta!
- Kasinorakastajan blogi: CasinoBeats Summit – Mitä pelaajat haluavat?
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – mukana muun muassa transsukupuolinen kilpailija, Mikko Alatalon lapsenlapsi ja Rantabaari-näyttelijä!
- Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – näin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle: ”Olen luottavainen”
- Anna-Leena Härkönen liittyi eron jälkeen Tinderiin salanimellä – paljastaa nyt suoran mielipiteen deittisovelluksesta!
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Näyttelijä Jaakko Luokkola on kuollut vain 35-vuotiaana – Milana Misic kirjoitti koskettavan päivityksen: ”Kaipaamme sinua”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen