Kaksi vuotta siinä meni, kunnes korona iski omalle kohdalle. Ehdin jo luulla, että olen immuuni tai sairastanut oireettomana, mutta väärä päätelmä… Onneksi tauti oli omalla kohdalla aika lievä kuitenkin. Ensimmäinen oire mulla oli käheä ääni. Sitten tulikin muutaman päivän kuume, lievä yskä, ja lihassäryt. Vähällä siis pääsin!!

Mulle on aika helppoa viettää aikaa yksin kotona, ja siksi karanteeni on ollut tavallaan ihan ”normiarkea”. Tietysti se on harmittanut, että ei ole päässyt kauppaan tai urheilemaan, mutta kyllähän sitä hetken pärjää niinkin. Olen myös keksinyt hyvää ajanvietettä itselleni, joten ei ole aika käynyt niin pitkäksi.

TikTok

Oon aina ajatellut, että TikTok ei oo mun juttu ja se on suunnattu nuoremmille käyttäjille. Voi kuinka väärässä olinkaan! Aloin selailemaan ja koukutuin. Hetken selailun jälkeen algoritmi alkaa tarjoilemaan sinun omiin mielenkiinnonkohteisiin sopivaa sisältöä. Ja ehkä jonkun muutaman tyhmän huumorivideon oon itsekin postannut samoilla vauhdeilla.

Lukeminen

Mun hyllyssä pölyttyy muutama kirja, joita lueskelen harvakseen. Karanteenin kunniaksi otin yhden näistä luettavaksi. Lukeminen on oikeasti aika kiva tapa rentoutua. On myöskin kielellisesti hyvä lukea kirjoja – pysyy äidinkieli hyvässä terässä ja sanasto laajana. Fun fact olen asunut ulkomailla vasta 1,5 vuotta, mutta joskus joku sana hukkuu jos ei ole kyseisestä aiheesta keskustellut suomeksi aikoihin. Pidän äärimmäisen tärkeänä ylläpitää ja vaalia suomenkielentaitoa, vaikka sitä en enää päivittäin käyttäisikään.

Lepoa ja ruokaa

Tärkein tietysti hyvä lepo ja ruoka! Koronan oireena on myös vahva väsymys. Ei pidä yrittää liian aikaisin päästä jalkeille ja touhuamaan, vaan arvostaa kehon merkkejä. Itse nukuin kevyesti ihan 12h yöunia ja päikkärit perään. Ruuaksi meni sitten mitä milloinkin teki mieli. Kipeenä saa herkutella joka päivä!!

Facetime

Vaikka viihtyisi yksin, niin hyvä keskustelu kavereiden kanssa toimii aina piristeenä. Hyvien ystävien kanssa puhelut voi venyä kunnon maratoneiksi ja pääsee kivasti elämään heidän kautta, vaikka olisi lukittuna kotiin. Mulle sattui sellanen tuuri, että hyvät ystävät oli varannut loman Maltalle just silloin kun olin koronassa. Oltiin sitten puhelimessa aina kun mahdollista niin tuntui edes vähän siltä, että oltiin yhdessä Maltalla. Harmi juttu, mutta eiköhän näitä tilaisuuksia saada tulevaisuudessakin järjestettyä.

 

Lopulta aika easy homma siis. Tsemppiä kaikille jotka sitkuttelee kotona. Kyllä se vielä iloksi muuttuu! Kaikki vaan irti pienestä ”pakkopysähtymisestä” posin kautta.