
Pahimmat turn offit deittiprofiileissa
Palataanko taas kerran mun lempiaiheen pariin – deittailuun! Oon tässä äärimmäisen kokenut konkari, tosin vähän vaihtelevalla menestyksellä.
Päädyin vähän aikaa sitten lukemaan keskustelua, jossa jokainen sai listata ”pahimpia turn offeja deittiprofiileissa” eli asioita, jotka saa swaippaamaan Tinderissä vasemmalle. Innostuin tästä aiheesta sen verran, että haluan tehdä oman listani myös.
Nyt on ystävänpäiväkin ihan nurkan takana, joten vielä ehtii pistää tuoretta matoa koukkuun. Ei muutakun jokaiselle tsemppiä rakkauden valtamerellä seilaamiseen!
Kasvot ei näy
Sääntö numero yksi: naama näkyviin. Miksi kukaan haluaisi tutustua ihmiseen, joka piilottelee itseään? Mulle herää heti ajatus, että silloin ollaan liikkeellä esim. ilman puolison lupaa tai muissa hämärähommissa. Ihan oman turvallisuudenkin nimissä en koskaa uskaltaisi tavata henkilöä livenä, joka ei esiinny omilla oikeilla tiedoillaan.
Kannattaa myös välttää kuvia joissa on aurinkolasit, kaveriporukka, tai jotain muuta vastaavaa minkä vuoksi sinut on vaikeaa tunnistaa. Siis rehellisyys kunniaan, niin molemmat osapuolet välttyvät pettymyksiltä.
Negatiivisuus ja ylimielisyys
Mun henkilökohtainen inhokki, joka saa voimaan todella pahoin.
”Ei gold diggereitä.”
”Kaikki tykkää viinistä ja matkustelusta.”
”Etsin vain älykästä seuraa.”
Yäk yäk yäk. Ymmärrän varsin hyvin, että joku ajattelee tällaisia asioita hiljaa mielessään. Se on luonnollista ja oikei…jokaisen oikeus parinvalinnan suhteen. Siis luonnollista miettiä omia arvojaan ja mitä mahdolliselta uudelta ihmissuhteelta haluaa. Kuitenkin tällainen negatiivinen ja vähättelevän tyyli antaa henkilöstä pelkästään kuvan epävarmana, käytöstavattomana ja ylimielisenä idioottina.
Itse välttelen viimeiseen asti seuralaisia, jotka ryhtyvät korostamaan omaa erinomaisuuttaan.
Itsensä määrittely työn tai opintojen kautta
Ihmiset jotka mainitsee omassa esittelyssään pelkästään koulutuksen ja työn, ja lisää profiiliin vielä kuvan itsestään työntouhussa. Okei mahtavaa – kaikki haluaakin ryhtyä tapailemaan tyyppiä jonka identiteetti ripustuu täysin ammatinvalinnan varaan. Tai ehkä sittenkin haluaisimme kuulla jotain siitä mitä teet vapaa-ajallasi, millainen persoona olet, millaiset arvot on sun sydäntä lähellä… Ihmisten on tarkoitus kiinnostua SINUSTA eikä sinun työstä.
Opiskelijoiden kohdalla tämä on vähän ymmärrettävämpää – opiskeluaikoina vapaa-aikakin pyörii pitkälti opintojen ympärillä. Lopettakaa kuitenkin se yliopistoilla leijuminen valmistumisen jälkeen. Se on pelkästään kiusallista katsottavaa.
Henkilökohtaiset inhokit
En tiedä onko näitä kauhean soveliasta edes sanoa, mutta sanotaan silti. Asioita mitkä saa mut todennäköisesti swaippaamaan ohi: lippis, lävistykset, 420-viittaukset, lapset aiemmista suhteista, isot koirat tai muut vaativat lemmikit, ONS/FWB-haut… No joo, vois melkein ajatella että mikään ei kelpaa. Vähän näin se taitaa mun kohdalla ollakin.
Loppuun vielä pieni paljastus: Mä olen pitänyt Tinderin olemassa myös parisuhteen aikana. Profiilin olemassa oleminen tai olemattomuus ei mun mielestä vaikuta millään tavalla siihen, pystyykö suhteessa noudattamaan sovittuja pelisääntöjä. Siispä en ole nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä poistamaan profiiliakaan vaikka olisin tapaillut tai parisuhteessa jonkun kanssa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Helmi Loukasmäki yllättää julkaisullaan – tunnistatko dramaattisesta kuvasta?
- Seiska: Elli Haloo kohotutti kulmakarvoja Tavastialla
- Kuin Disney-prinsessa! Iida Vainio julkaisi kuvan morsiusmekossa – Archie: ”Yksi miljoonasta”
- Kasinorakastajan blogi: Money Train 4 – Viimeinen rahajuna, paras rahajuna
- Tällainen on Emmi Granlundin odotettu kappale: ”Tarjoaa parantavia taajuuksia”
- Onko Karita Tykän avioero peruttu? Petri julkaisi paljonpuhuvan kuvan
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!