10 yllättävää faktaa minusta
Tässä ehkä hiukan yllättäväkin lista minusta joillekin. Jotkut hiukan surullisia kohtia, mutta halusin kertoa rehellisesti kaikkea.

- Näköni on kuin vanhalla mummolla, mutta en käytä silmälaseja, enkä ole käynyt optikolla varmaan 10 vuoteen. Harkinnassa on kylläkin. Pienenä koulukiusaamisen takia luovuin laseista itkien. Taitoin ne kahtia kävellessä koulusta kotiin ja sen jälkeen en ole niihin koskenut. Olin ala-asteikäinen. Aina kun äiti pakotti käyttämään niitä piilotin ne matkalla kouluun. Toisen silmän ollessa peitettynä en erota isoimpiakaan kirjaimia.
- Vihaan käydä suihkussa. Sinne on kuitenkin pakko raahautua. Sauna kyllä kelpaisi aina. Pitkien hiuksien takia koko hommasta on tehnyt rasittavaa alunperin varmaan laiskuus hiustenlaittoon :D
- Olen kotona aina alasti, paitsi kun on vieraita tai olen keittiössä. Rakastan nakuilua.
- Tärkeimmät elämänarvoni ovat rehellisyys ja uskollisuus. Se, että vaikeatkin asiat puhutaan suoraan asioita kaunistelematta. Aikuinen ihminen kyllä kestää kuulla totuuden. Vihaan siis valehtelua asiasta kuin asiasta eniten maailmassa. Uskollisuus sekä parisuhteessa, että ihmisisuhteissa ylipäänsä on tärkeää. Se, että kumppaniin, omaan perheeseen ja ystäviin voi aina luottaa 100 prosenttisesti.
- Minulla ei ole ajokorttia, enkä ole koskaan aiemmin haaveillut siitä paitsi nyt. Tähän tarvitsee tosiaan vaan se näkö tarkastaa :D Hahaa. Tästä tulee hauskaa. Puolisokea blondi liikenteessä :D
- Minusta löytyy kaksi ääripäätä. Olen maailman kiltein ihminen, kun haluan ja minulle ollaan. Kun suutun minua ei pysäytä mikään ja raivoni riittää tuhoamaan vähintään yhden kaupungin. Taidan omistaa hiukan jotain latino verta, vaikkei siihen ole muita viitteitä kuin käytös. Mieheni kutsuu minua joskus vitsillä Hulkiksi. Meillä lenteli kyllä astiat ennen lapsen tuloa :D Tämä ei nyt sitten viittaa mihinkään väkivaltaan ja ei sitten väännetä sitä sellaiseksi eihän ;)
- Olen ollut lähes puolet elämästäni töissä puhelinmyyjänä eri firmoissa.
- Minulla on voimakasta koulukiusaamistaustaa, minkä olen kokenut vaikeaksi puhua.
- Pienenä halusin juristiksi, koska katsoin salattuja elämiä ja siellä Laura oli kyseisessä ammatissa. Halusin myös armeijaan ja haaveilin siitä pitkään, mutta en sitten jostain syystä mennyt.
- Minulla on huono itsetunto, enkä oikeastaan koskaan ole tuntenut itseäni kovin kauniiksi. Olen yrittänyt laihduttaa jo alaikäisenä silloinkin kun olin alipainoinen.

VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet