Lomakuulumiset ja arkeenpaluusuunnitelma
Terveisiä täältä Lapista!
Ollaan käyty joulupukin pajakylässä ja rentouduttu pari päivää Ounasvaarassa Kemijoen varressa sijaitsevilla mökeillä.
Haluan näyttää Joannalle samoja asioita mitä itse näin lapsena ja vielä paljon enemmän.
Eläimiä Joanna rakastaa ihan älyttömästi ja hän osaakin jo luetella melkein kymmenen eläimen nimen ja miten ne ääntelee.
Isäni kotipaikalla hänellä on naisystävänsä kanssa muutama kymmenen lammas ja kuusi koiraa sekä kaksi kissaa.
Pidän luonnonläheisyyttä ja eläinrakkautta tärkeänä asiana kasvattaa lapselle. Että osaisi arvostaa näitä kahta asiaa.
Loma on sujunut ihan hyvin ja automatkat Joannan kanssa sujuu loistavasti, mutta on kyllä raskasta välillä olla lapsen kanssa lomalla.
Kun ei olla tutussa paikassa eli kotona niin jatkuvasti saa varoa jotain. Toisten kodit eivät ole ns. taaperoturvallisia ja Joanna pistikin mummoni pari perintöastiaa kirjahyllystä pirstaleiksi 🥲
Huomenna olisi edessä pikkuhiljaa kotimatkan ensimmäisen puolikkaan aloitus. Päätettiin pidentää lomaa päivällä.
Kotona odottaa karu arki, kun jouduimme kiireessä lähtemään muuton keskeltä lomalle. Meillä oli varattu viikko aikaa laittaa paikat kuntoon uudessa kodissa, mutta se ei vaan riittänyt. Muuttolaatikot jäi vielä odottamaan ja niiden purku pitää suorittaa kolmessa päivässä.
Myöskin talous on saanut ison loven nyt tästä asunnon ostosta ja remontoinnista ja pitää alkaa kunnon kitukaudelle ja karsia kaikki ylimääräinen.
Myös elämäntapamuutos pitäisi käynnistää nyt täydelle vaihteelle. Ainiin ja valtava kouluaherrushan alkaa myös tässä.
On varmaan sanomattakin selvää, että arkeen paluu hiukan ahdistaa ja tekisi vaan mieli jäädä ikuiselle lomalle 😀
No, itse valittiin tämä tie ja isomman asunnon hankinta oli meille sellainen asia minkä eteen päätettiin uhrata mukavuuksia.
Olisipa aina kesä ja loma 🌸❣️
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”