Painonpudotusvitutus ja asunnonvaihtohommia!
Moikkuli!
Todella paljon tulee kyselyitä, miten se aiemmassa blogipostauksessani mainitsema laihdutusvalmiste toimii ja onko painoa lähtenyt. Aloitin sen kuukaudeksi ja paino tippui kilon viikossa. Koulun lopun kovan työkuorman, asunnon vaihto stressin ja lukuisten työasioiden takia oli pakko pistää homma hetkeksi jäihin.
Annos maksaa omakustanteisesti 120e kk ja vei kirjaimellisesti koko ruokahalun. Huomasin öisin etten ole vieläkään syönyt kiireiden takia. Sitten kun söin niin söin kaikkea muuta kuin jotain terveellistä.
Yöllä nälkä yllätti ja saatoin vetää sitten kerralla pussillisen pastaa ja aloin voida huonosti. Myös syömättömyys aiheutti voimattomuutta ja etovaa oloa. Tällä tyylillä jos laihtuisi niin se olisi kyllä hyvin epätervettä ja minä olen sellainen, että jos jotain ryhdyn tekemään pyrin tekemään sen täysillä ja täydellisesti.
On ollut todella ahdistava olo koko kevään ja kesän kun viime vuoden vaatteet ei mahdu päälle ja tuntuu, että paino vaan junnaa. Tiedän, että se vaatii todella kovan omistautumisen asialle, jos meinaa saada painoa tiputettua. Tuntuu vaan ettei taaperoarjen keskellä millään jaksaisi. Vituttaa ettei jaksa ja vituttaa ettei mitään saa tehtyä. Vituttaa, että ei ole motivaatiota vaikka pitäisi olla!
Tuntuu, että tehtävien asioiden lista on niin loputon jo arjessa, että ei niistäkään saa aina kaikkea hoidettua maaliin saatika sitten, että pitäisi vielä harrastaa liikuntaa mistä en edes erityisemmin pidä 🙈
Tiedän, että olen sen aiemmin pystynyt tekemään niin pystyisin siihen nytkin. Muistan kuitenkin, että suurin avain onnistumiseen oli se alkumotivaatio, nopeasti näkyneet tulokset ja hyvä olo sitten mikä ruokki sitä.
Nyt olenkin päättänyt aloittaa projektin uudestaan tällä viikolla. Ja nyt keskityn 3-4h ruokailuväleihin, 7-8h yöuniin ja ruoan terveellisyyteen. Toivottavasti tällä saisin aikaan hyviä tuloksia.
Ajattelin myös aloittaa kävelylenkit. Olen tähän mennessä vaan mennyt lyhyitä matkoja rattaiden kanssa mihin on tarvinnut ja arkiliikuntani onkin usein vain joku surkeat 5000 askelta.
No katsotaan miten käy. Olisi kiva onnistua jälleen kuin siinä Olet mitä syöt-ohjelmassa silloin vuonna 2020 onnistuin.
Saimme tarjouksemme läpi uudesta asunnosta vappuna mistä olimme pitkään puhuneet ja haaveilleet. Sen jälkeen siitä viikko niin meidän asunto olikin myynnissä ja siitä 3viikkoa niin tämä olikin jo myyty. Eli kuukaudessa koko homma oli maalissa ja nyt sitten juuri sähköiset kaupat on loppusilausta vaille valmiit ja olemme uuden asunnon omistajia! Pääsemme muuttamaan 15.7 mennessä ja saamme avaimet tämän kuun loppuun mennessä. Jotta asuntoon voidaan tehdä maalaus ja uudet lattiat.
Asuntoprojektista sitten täällä blogin puolella lisää. Ennen ja jälkeen kuvia ja lastenhuoneen sisustusta ja kotiesittely ❤️ Tästä olen niin onnellinen!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”