Afrikassa lomaileva Elina Gustafsson joutui somekohun keskiöön – poisti kritiikkiä herättäneen kuvansa: ”Olen pahoillani”
Entinen nyrkkeilijä Elina Gustafsson ja hänen puolisonsa, tanssija Ansku Bergström ovat jo useamman kuukauden ajan kiertäneet maailmalla läpi erilaisia eksoottisia matkakohteita. Tällä hetkellä pariskunta lomailee Afrikassa, jossa he ovat rentoutumisen ohella harrastaneet myös hyväntekeväisyyttä.
Ansku on kertonut omalla Instagram-tilillään opettaneensa kenialaisille lapsille muun muassa tanssia. Hän on julkaissut someen liudan iloisia kuvia, joissa hän poseeraa yhdessä kouluikäisten lasten kanssa.
– En tiiä miten päin olisin… Itku oli herkässä, vaikka nämä lapset olivat iloisia ja niin aitoja, Ansku kirjoittaa kuvien vieressä.
– Lapset esiintyivät meille ja olimme heille selkeästi päivän kohokohta, hän jatkaa.
Julkaisusta käy ilmi, että Ansku ja Elina ovat ostaneet kahdelle hylätylle tytölle kopiopaperia sekä koulukirjoja.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myös Elina lisäsi Instagram-tililleen postauksen, jonka yhteydessä hän jakoi kuvia kenialaisista lapsista. Pian ex-nyrkkeilijä päätti kuitenkin poistaa päivityksensä, sillä se keräsi massiivisesti kritiikkiä naisen seuraajilta.
Elina kertoo asiasta Instagramin Stories-osiossa.
– Poistin mun feed-kuvan, missä Kenian lapsista kuvia. Ymmärrän täysin, että tämä on ongelmallinen tilanne. Mun tarkoitus ei ollut kiillottaa omaa nahkaani tai tehdä itsestäni pelastajaa, vaan tuoda tietoisuutta lisää siitä, että auttavia käsiä tarvitaan, Elina muotoilee Stories-julkaisussaan.
– Olisin mennyt koululle myös ilman, että olisin saanut lupaa kuvata. Lapset olivat innoissaan vierailusta ja olivat tehneet esityksiä. Kaikilta oli lupa kuvaamiseen, hän lisää.
Elina painottaa auttavansa myös suomalaisia lapsia, jotka kärsivät köyhyydestä. Hänen mukaansa köyhyys on Afrikassa kuitenkin täysin eri tasolla kuin Suomessa.
– Olen pahoillani, että tämä näyttäytyi ihmisille, jotka ei mua tunne, varmasti eri valossa. Jatkan heidän auttamistaan ihan ilman someakin, Elina päättää kirjoituksensa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta