André Wikström raivostui kysymykseen koronaviruksesta: ”Vi*un mul*ku. Oikeesti syö koiranpaskaa ja kuole!”
Monista televisio-ohjelmista tuttu suomenruotsalainen stand up -koomikko ja näyttelijä André Wickström, 44, tulistui pahanpäiväisesti perjantaina somessa käydyssä keskustelussa koronaviruksen aiheuttamista rajoitteista keikkoihin.
Kun Suomen hallitus oli torstaina ilmoittanut, että yli 500 hengen yleisötapahtumat kiellettiin, Wickström selitti perjantaina Twitterissä, miksi kaikki esiintyjät eivät olleet silti peruneet keikkojaan.
– Moni ei ole perunnu keikkoja koska Aluehallintovirasto ei ole pakottanut, ja jos me peruutaan niin medän on pakko maksaa se tilavuokra joka tapauksessa. Siksi moni ei ole perunnut keikkaansa koska kaikilla ei ole 3-5 tonnii siihen. Kaikki ei tiedä tätä. Ihan vaan tiedoksi. Peace.
Kommenteissa Wickström kertoi peruneensa omat keikkansa, mutta oli halunnut selventää, miksi jotkut muut eivät olleet niin tehneet.
Koomikko toivotti julkaisunsa lopussa rauhaa, mutta menetti itse totaalisesti malttinsa lukiessaan kirjoituksensa saamaa palautetta.
Eräs somettaja nimittäin otti kantaa Wickströmin kirjoitukseen melko tylyllä kysymyksellä.
– Mitä teet rahalla, jos kuolet koronavirukseen?
Wicktrömin vastaus oli huomattavasti tylympi.
– Millä rahoilla? Vitun mulkku. Oikeesti syö koiranpaskaa ja kuole.
Alla kyseiset Twitter-julkaisut.
Lähde: Twitter
Kuva: Markus Lehto
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”