Anna: Krista Kososelle muutto tyttären kanssa Norjaan oli raastavaa: ”Menin itkemään viereiseen puistoon”
Näyttelijä Krista Kosonen, 37, kuvaa parhaillaan HBO Nordicin tuottaman Beforeigners-tv-sarjan toista tuotantokautta Oslossa. Kuvaukset alkoivat viime syksynä ja jatkuvat ainakin helmikuun loppuun.
Kristan puoliso Antti J. Jokinen työskenteli samaan aikaan oman projektinsa parissa Suomessa ja Virossa, joten Krista on asunut Oslossa kahdestaan parin 5-vuotiaan Selma-tyttären kanssa.
– Facebook-ryhmän kautta löysin avuksi ihanan Annin, joka oli virkavapaalla turkulaisesta päiväkodista. Hän tuli meille aina aamuisin ja ryhtyi keittämään Selmalle puuroa, kun itse lähdin kuvauksiin. Myöhemmin hän vei lapsen päiväkotiin ja oli apuna taas illalla, Krista kertoo Anna-lehdelle.
Koronan takia vierailut Suomeen ovat olleet vähäisiä. Krista ja Selma pääsivät syksyn aikana käymään Suomessa vain kerran ja joululomalta Suomesta he palasivat takaisin heti loppiaisen jälkeen.
Väliaikainen muutto Norjaan on ollut haastavaa sekä tyttärelle, että myös Kristalle.
– Alku oli raastavaa. Eihän Selma osannut norjaa lainkaan, kun hän aloitti päiväkodissa. Sormi kerrallaan yritin irrottaa hänen kättään omastani, kun aamuisin jätin hänet päiväkotiin, Krista kuvailee.
– Minua ärsytti hokea lapselle, että ole nyt reipas, sillä ei elämässä aina tarvitse olla reipas. En kuitenkaan voinut juuri muuta kuin yrittää rohkaista häntä. Lopputulos oli, että Selma jäi itkemään ja minä menin itkemään viereiseen puistoon.
Kristan mukaan vaikein vaihe kesti pari viikkoa, kunnes muutos parempaan tapahtui Selman syntymäpäivänä.
– Hän sai päiväkodissa kruunun päähänsä, toiset lapset lahjoittivat hänelle maalauksiaan ja lapsille tarjottiin jäätelöä. Se muutti paljon, Krista kertoo.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä