Suomalaisten rakastama laulaja Anna Puu julkaisi hiljattain omalla Instagram-tilillään päivityksen, jonka yhteydessä hän kertoo koskettavan tarinan lapsensa syntymästä.

Puun ja tuottaja Jukka Immosen yhteinen poikalapsi syntyi tämän vuoden toukokuussa. Puu on kutsunut lasta lempinimellä ”Kapselipoika”. Puulla on aikaisemmasta liitostaan yksi tytär.

Nyt Puu avaa taustaa Kapselipoika-nimen takaa. Puu sanoo nimen pohjautuvan hänen ja Olavi Uusivirran 2020-nimiseen kappaleeseen.

– Moni on kysellyt mikä tarina kätkeytyy ”Kapselipoika” -nimityksen taakse. Noh, silloin kun Olavi Uusivirran kanssa kynäiltiin 2020-kappaletta joulukuussa 2019, oli laulun tekonimenä Kapselipoika. Siinä lauletaan näin: ”Mä tulin kaukaa tulevaisuudesta, sieltä missä ei oo mitään. Oon se pieni poika kapselissa, tulin elämää etsimään,” Puu kirjoittaa julkaisussaan.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Puu paljastaaa ajatelleensa tuolloin, ettei hän enää halua lapsia.

– Silloin olin vielä vakaasti sitä mieltä, että lapsilukuni saa jäädä yhteen. Keväällä aloin nähdä satunnaisesti unia poikavauvasta, sitä kuitenkaan noteeraamatta sen kummemmin.

– Sitten yhtenä iltana alkukesästä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuli sellainen olo, että meidän pitäisi tehdä lapsi. Ja niin meitä lykästi, Puu iloitsee.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Uusivirran ja Puun laulu oli ikään kuin ennustus tulevista tapahtumista.

– Kun sitten ultrassa kuultiin, että siellä on poika kasvamassa, niin soitin vielä samana päivänä Olaville uutisesta ja nauroin, että aikamoinen ennustuslaulu silloin kirjoitettiin. Että sieltä se Kapselipoika nyt tuli sitä elämää etsimään.

Puu painottaa postauksensa lopussa, ettei aio kertoa lapsensa koko nimeä julkisuudessa.

Lue myös:

Anna Puu julkaisi suloisen yhteiskuvan lapsistaan: ”Enpä olisi vielä 1,5 vuotta sitten uskonut”

Anna Puu paljasti synnyttämisen todellisen hintalapun Suomessa – sai priimaluokan hoitoa