Kuva: Instagram - annapuuofficial
Anna Puun hulvaton raskauskuva naurattaa somessa – ”Kuin kaksi marjaa”
Suomen menestyneimpiin laulajiin lukeutuva Anna Puu odottaa parhaillaan toista lastaan. Hän on esitellyt raskausaikaansa ja pyöristynyttä vatsaansa aktiivisesti omalla Instagram-tilillään.
Nyt Puu on julkaissut hulvattoman hauskan kuvakollaasin, jossa hän vitsailee raskausvatsansa kustannuksella. Kollaasissa artisti on asetellut vierekkäin oman selfiensä ja kuvan pallokalasta.
– Kummalle sopii paremmin? Puu kirjoittaa englanniksi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Hauska julkaisu on lyhyessä ajassa kerännyt valtavan määrän tykkäyksiä ja kommentteja. Monet Puun seuraajista ovat todenneet nauraen, että pallokalassa ja laulajatähdessä tosiaan on samaa näköä. – Samikset, eräs fani kommentoi nauruemojien kera. – Kuin kaksi marjaa, toinen toteaa. – Ihana vauvamasu, kolmas ylistää. Anna Puu saa lapsen yhdessä tuottajapuolisonsa Jukka Immosen kanssa. Pariskunta on seurustellut vuodesta 2016 lähtien. Puun esikoislapsi syntyi syksyllä 2010. Hän erosi ex-puolisostaan ja tyttärensä isästä vuonna 2013.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Anna Puu esittelee somasti pyöristynyttä vauvamahaansa – seuraajat haltioissaan: ”Ihana masu” Anna Puu sai tyttärensä 10 vuotta sitten: ”Olin päättänyt synnyttää ilman kivunlievitystä”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”