Anni Hautala murtui kyyneliin Jaajo Linnonmaan edessä – ”En voi katsoa sinuun päin”
Aamulypsy-ohjelmasta tunnetuksi tulleet radiojuontajat Anni Hautala ja Jaajo Linnonmaa ovat olleet hyviä ystäviä jo 15 vuoden ajan, ja he ovat myös kummeja toistensa lapsille. Tällä viikolla koettiin yksi vuoden koskettavimmista radiohetkistä, kun Hautala puhkesi Linnonmaan edessä kyyneliin.
Toista lastaan odottava Hautala on tänä syksynä palannut hetkellisesti takaisin tuttuun työhönsä radioon ennen kuin keväällä jälleen siirtyy takaisin äitiyslomalle. Linnonmaa puolestaan on parhaillaan vaihtamassa neljän kuukauden mittaiselle isyysvapaalle, jotta ehtisi viettämään aiempaa enemmän aikaa pienten lastensa kanssa.
Ennen siirtymistään tauolle päätti Linnonmaa yllättää Hautalan koskettavalla puheella ja mieleenpainuvalla lahjalla. Hän avasi sanallisen arkkunsa yllättäen kesken suoran radiolähetyksen. Herkän puheensa jälkeen Linnonmaa ojensi Hautalalle kassin, jonka sisältä paljastui poikkeuksellisen arvokas lahja: Hublot-merkkinen kello.
– Otan huomioon sinun siunatun tilasi, ja kuinka herkkä sinä olet, ja kuinka herkkä minä olen, ja kuinka suuri meidän ystävyytemme on. Niin minä yritän pitää tunteet sillä tavalla… Linnonmaa aloittaa puheensa.
– Mitä? Oletko tosissasi? Hautala keskeyttää kollegansa.
– Ei, en voi katsoa sinuun päin, hän lisää hämmentyneenä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Linnonmaa kertoo olevansa kiitollinen hänen ja Hautalan ystävyydestä.
– Olen tässä nyt miettinyt sinun ja minun juttua, kiitellyt yläkerran Herraa siitä, kuinka onnellinen minä olen, että Luoja on suonut minulle sellaisen työkaverin ja ystävän kun sinä olet.
– Me olemme Anni tehneet 15 vuotta hei kuule tätä Aamulypsyä, ja minun mielestäni sinä olet ihan huikean ammattitaitoinen, ihana, kaunis, fiksu, hersyvä radiopersoona. Minusta oli taas kivaa hetken aikaa sinun kanssasi tehdä näitä hommia. Sitten mietin, että nyt minä haluan kerrankin ostaa sinulle jotain oikein kivaa, Linnonmaa painottaa.
– Onneksi olkoon Anni, sinä olet minulle rakas ystävä, mies muotoilee ja kaivaa esille useita tuhansia euroja maksavan lahjan.
Herkistynyt Hautala ei meinaa saada sanaa suustaan, kun hän avaa lahjan.
– Uskaltaako tätä edes sanoa vai ryöstetäänkö minut heti? Hautala huudahtaa nauraen.
– Siis, tämä on Hublotin kello, hän toteaa hämillään.
Lopuksi Hautala ja Linnonmaa tunnustavat rakastavansa toisiaan. Molemmat ovat onnellisia heidän poikkeuksellisesta ystävyydestään.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Kun meillä tosiaan on vain yksi elämä, niin pitää olla kiitollinen siitä, että olen saanut Annin kaltaisen sydänystävän. Annin ystävyys merkitsee mulle tosi paljon ja onneksi olen vuosien varrella oppinut myös sen sanomaan, Linnonmaa hehkuttaa vielä Instagramissa.
– Lahjavero ilmoitettu verottajalle, jos joku huolissaan asiasta, hän alleviivaa.
Lue myös:
Jaajo Linnonmaalta yllätysilmoitus – jää pois Aamulypsystä – ”Tuli fiilis, että nyt on oikea aika”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”