Anniina Valtonen oli vain 16-vuotias, kun rakastui mieheensä – ihmiset ympärillä järkyttyivät: ”Olimme kuin yö ja päivä”
Televisiosta tuttu meteorologi ja juontaja Anniina Valtonen puhuu poikkeuksellisen avoimesti parisuhteestaan tuoreessa Esko Eerikäisen luotsaamassa Sunnuntaibrunssi-podcastin jaksossa.
Valtonen ja hänen miehensä astelivat avioon toukokuussa 2017. Pariskunnalla on kuitenkin takanaan pitkä historia, sillä he rakastuivat toisiinsa jo 16 vuotta sitten, vain 16-vuotiaina.
Podcastissa Valtonen paljastaa parin suhteen saaneen alkunsa ystävyydestä, kun naapureina asunut kaksikko alkoi kulkemaan koulumatkoja yhdessä. Kovin kauaa Valtonen ei ehtinyt olla miehensä kanssa pelkkä kaveri, sillä pian ystävyys syveni rakkaudeksi.
Aluksi ulkopuoliset ihmiset kauhistelivat Valtosen tuoretta suhdetta.
– Minä olen ollut sellainen kiltti tyttö, nörtti Anniina, jolla oli vaaleat pitkät hiukset ja hirveä akne. Minun mieheni taas oli hevari. Hänellä oli mustat pitkät hiukset, Valtonen kuvailee ohjelmassa.
– Olimme kuin yö ja päivä – siis ulkoisesti, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Erityisesti Valtosen opettajat olivat naisen mukaan ”ihan järkyttyneitä”. Tärkeintä oli kuitenkin se, että perhe hyväksyi miehen alusta lähtien. Monet Valtosen sukulaiset kuuntelevat nimittäin itsekin heviä.
Ohjelmassa Valtonen painottaa parisuhteensa salaisuuden olevan se, että kumpikin ymmärtää, ettei toista voi muuttaa. Lisäksi parilla on runsaasti omaa aikaa ja omia harrastuksia.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Tältä Anniina Valtonen näytti nuorena – joutui ikävien haukkujen kohteeksi: ”Hikke ja ylpeä siitä”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt