Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
Tanssija Ansku Bergström ja ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson ilmoittivat alkuvuonna erostaan.
Tämän jälkeen mediassa on ruodittu mahdollisia syitä erolle sekä jopa mahdollisia kolmansia osapuolia.
Nyt Anskusta ja Ellusta ei ole uutisoitu enää yhtä tiheästi, ja molemmat asuvat jo omillaan.
Ansku päivitti keskiviikkona seuraajiensa iloksi Instagramiinsa kuvakimaran ja kertoi olevansa triathlonleirillä Kyproksen saarella.
Kuvissa Ansku ui, pyöräilee ja juoksee olosuhteissa, joita voisi kuvailla miellyttäviksi – ja mikäs siinä, kun Välimerellä ollaan.
– Aamut alkaa uinnilla, sitte fillarin päälle ja iltapäivällä palauttavaa juoksua😎 On ihanaa, kun saa keskittyä vaan itseensä ja urheilla.🥰
Anskun julkaisusta käy ilmi, ettei kahden maan saarelle ole tultu vain ottamaan kuvia, vaan myös tekemään.
– Eilen käytiin ajamassa 🚴🏻♀️ pieni herättely ja tänään jatketaan reipas 60 km. Vähän alkuun jännitti tuo pyörällä ajo porukassa, mutta hyvin se meni ja porukka mahtava, toisiaan tsemppaava. 💪
Ansku hehkuttaakin aurinkoa sekä seuraa.
Kommenttikenttä on täyttynyt ihastelevista kommenteista, joista yksi on itse Ellulta.
– Ihanaa, ei se oo ku tehä hyvässä porukassa🥰🤝, Ellu kirjoittaa.
Ansku on vastannut erikseen Ellun kommenttiin ytimekkäästi sydämellä.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”