Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
Antti Holmalla on miehen itsensä mukaan ollut ”tilanne päällä” jo noin kolmen kuukauden ajan. Holma paljastaa Antin matka -podcastissaan, että hän huomasi korvakäytävässään patin.
Aluksi Holma ajatteli kyseessä olevan tavallinen finni.
– Yritin ottaa sen vitun pampulan pois sieltä korvasta. Se sattui aika paljon, ja sitten siitä tuli verta, juontaja muistelee jaksossa.
Kun omat yritykset eivät tuottaneet tulosta, hän hakeutui lääkärin vastaanotolle.
Lopulta häntä tutki kaksi lääkäriä, joista toinen aloitti tilanteen selvittelyn hieman yllättävällä tavalla.
– Hän sanoi: ”Kaikki on hyvin, ruvetaas vähän tutkimaan, mistä on kyse. Kuulin sinulla olevan kasvain korvassa.” Sanoin, että ei vielä nimetä sitä miksikään. Olen täällä siksi, että voisit katsoa sinne.
Patin arvoitus ratkesi
Patin poistoleikkaus tehtiin, ja kudos lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin. Lääkäri varoitti, että tulosten saamisessa voisi kestää jopa kaksi viikkoa.
Myöhemmin Holma sai puhelun lääkäriltä. Diagnoosiksi varmistui seborrooinen keratoosi eli rasvaluomi, arkisemmin vanhuuden syylä. Podcastissa Holma suhtautuu lopputulokseen pilke silmäkulmassa ja vitsailee asiasta myös puolisolleen, jota hän kutsuu lempinimellä Ranskanperuna.
– Sanoin Ranskanperunalle, että mieluummin olisin syövän ottanut, koska sillä saa edes jotain myötätuntoa ihmisiltä. Sitten kun on vanhuuden syylä, ei saa osanottoja, Holma kertoo humoristisesti.
Lähde: IL
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt