Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
Siivouskuningattarena tunnettu Auri Kananen ja hänen puolisonsa Sami Salminen saivat marraskuussa ensimmäisen lapsensa, tyttären. Vauvaonni toi mukanaan suuren elämänmuutoksen, sillä 32-vuotias Auri kertoi samalla päättäneensä lopettaa kansainvälisen siivoussisältöihin perustuvan uransa.
Hiljattain Auri antoi Instagramissa seuraajilleen mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Yksi heistä halusi tietää, aikooko hän todella jättää somen kokonaan. Auri vastasi tähän myöntävästi ja kertoi sulkeneensa jo englanninkieliset kanavansa.
– Jatkan suomisomea niin kauan kuin huvittaa. Mut sit jossain kohtaa aion poistua heissulivei!
Aurilta tiedusteltiin myös, onko sometyö ollut taloudellisesti kannattavaa.
– Ainakin Suomen parhaiten! Auri vastaa ja kertoo saavansa edelleen tuloja esimerkiksi YouTubesta.
Yksi seuraajista kysyi suoraan, tarvitsisiko Aurin enää koskaan tehdä töitä.
– Ei tarvis, mut en mä ainakaan halua olla tekemättä töitä.
Kysymystulvassa nousi esiin myös mahdolliset televisioesiintymiset. Seuraaja uteli, lähtisikö Auri mukaan realityohjelmaan, jos kutsu kävisi.
– Ei varmaan oo mitään TV ohjelmaa mihin mua ei ois jo pyydetty, Auri paljastaa.
– Selviytyjien puskiin en oo menossa kyykkiin. Mut itseasiassa Leijonanluolaan on pyydetty ja mahdollisesti siihen voisin mennä yhteen jaksoon! Muuten ei kiinnosta mitkään realityt tai kisat.
Auri kertoo, että kaikkein useimmin häneltä kysytään, haaveileeko hän toisesta lapsesta. Hän listaa avoimesti syitä, jotka puhuvat sitä vastaan.
– Samikin on ihana mut en ikinä haluis kahta kumppaniakaan, Auri kirjoittaa nauravan emojin kera.
Lisäksi Auri kertoo suunnittelevansa olevansa kotona lapsensa kanssa kolme vuotta. Kahden lapsen myötä kotonaoloaika venyisi huomattavasti, eikä hän ole varma jaksamisestaan.
– Raskaus oli aivan perseestä. En halua siihen alkuun takas, Auri paljastaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta