Auri Kanasen Sami-rakkaalta surullinen uutinen
Siivoamisella somessa omaisuuden tehnyt Auri Kananen ja hänen kihlattunsa Sami Salminen ovat niin komea pari, että onko moista nähtykään aiemmin.
Auri ja Sami saattoivat ihanan tyttövauvan maailmaan viime marraskuussa, ja myöhemmin vauva sai kauniin nimen: Adelia.
Häitäkin on tarkoitus tanssia kesällä Vanajanlinnassa.
Taannoin perhe oli lomailemassa Dubaissa, kun Yhdysvaltain ja Iranin nokkapokka aiheutti melkoisen sirkuksen, eikä kotiinpääsy Suomeen ollutkaan enää yhtä helppoa kuin menolento Yhdistyneiden arabiemiraattien suurimpaan kaupunkiin.
Takaisin Tampereelle kuitenkin lopulta päästiin, ja elämä onkin jatkunut vauhdikkaaseen malliin.
Aurin myötä myös lähes Cristiano Ronaldon vartalon omaavasta Samista on itsestäänkin tullut julkisuuden henkilö – siitä kertoo yli 4 500 seuraajaa Instagramissa.
Samilta ikävä uutinen
Taannoin Sami jakoi stooreissaan kuvan kamppailusalilta hanskat käsissä.
Sitten tulikin stoori, jossa Sami patsastelee kahden kyynärsauvan kanssa.
Ja jottei unisimmaltakaan menisi ohi, kuvan yhteydessä oli myös erillinen kuva diagnoosista.
– Dg: S83.4; polven sisä- tai ulkosivusiteen revähdys. Oikean sisäsivusiteen revähdys / osittainen repeämä.
Korutonta kertomaa, joka saa vielä lohduttomampia piirteitä, kun Sami kertoo seuraavassa stoorissaan taustaa.
– Just alkoi isovarpaan murtuma parantua, Sami kirjoittaa sarkastisesti kyynelhtivän hymiön säestämänä.
Auri kommentoimaan asiaa leikkisästi.
– Toivon, että Sami parantuu pian, koska hän rakastaa Krav Magaa enemmän kuin minua, Auri huokaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”