Kuva: Instagram - Daniel Lehtonen
Bile-Dani ja Eve-rakas uhosivat koronaa vastaan – jäivät lomamatkan päätteeksi jumiin Balille
Temptation Island Suomi -ohjelmasta tunnetuksi tulleet Daniel ”Dani” Lehtonen ja Eveliina ”Eve” Uosukainen matkasivat Indonesian Balille aikomuksenaan viettää kuukauden päivät kestävä luksusloma. He kertoivat asiasta kaksi viikkoa sitten somessa ja uhosivat, että ”ei pelota koronat”.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Kuten kaikkialla maailmassa, myös Balilla turismi on vähentynyt koronaviruksen vuoksi radikaalisti. Pariskunta on päivittänyt lomakuulumisiaan someen ja yhdellä videolla Eve kertoo heidän olleen erään hotellin ainoat vieraat. Pari on somepostauksiensa mukaan yrittänyt saada aikaistettua paluulentojaan Suomeen, mutta se ei ole ollut ollenkaan helppoa maailmalla riehuvan taudin takia. Torstaina Eve kertoi somessa, että heidän edellispäivänä saamansa uudet aikaistetut lennot on myös peruttu, eikä korvaavia enää ole. – Koko päivä on jonotettu puhelimessa linjoilla, että pääsis läpi selvittämään asiaa ja ihanien apuvoimienkin kera (kiitos). Käyty myös lentokentällä selvittämässä asiaa (ja siellä oli muuten ihan maailmanlopun meininki, ahdistava), mutta ei selvinnyt sieltäkään, Eve kertoo hässäkästä. Lopulta paluulennot saatiin kuitenkin järjestettyä. – Vihdoin nyt päivän päätteeksi saatiin yhteys lentoyhtiöön! Vaikka alkuun näyttikin huonolta kun eka vastaus oli, että ei ole kun vasta 31.3. tilaa lennoille, niin saatiin kuin saatiinkin meille paikat sunnuntaille lennolle kotia, Eve kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Eve toivottaa päivityksessään voimia kaikille ja painottaa toisten ihmisten tukena olemista. – Kaikki painii saman asian kanssa, mutta vain vähän eri tavoilla, joten eihän myöskään vähätellä kenenkään avun ja tuen tarvetta, hän kiteyttää. Ulkoministeriön mukaan kaikkien maiden matkustustiedote on nyt toistaiseksi ”vältä kaikkea matkustamista” -tasolla. Suomeen ulkomailta palaavat matkustajat ohjataan 14 vuorokauden kotikaranteeniin koronariskin vuosi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda