Kuningas Charles ja kuningatar Camilla ovat jättäneet Britannian koleat säät taakseen ja suunnanneet Karibian lämpöön.

Kuninkaallinen pariskunta vierailee parhaillaan useissa Kansainyhteisöön kuuluvissa maissa, joiden valtionpäämiehenä Charles toimii edelleen.

Antigualla kuningasparin vierailu sai kuitenkin odottamattoman käänteen, kun trooppinen sää päätti näyttää voimansa.

Karibialla marraskuu merkitsee hurrikaanikauden päättymistä ja kuivemman ajanjakson alkamista. Voimakkaat sadekuurot ovat silti mahdollisia, minkä Charles ja Camilla saivat huomata omakohtaisesti.

Hello!-lehden mukaan rankkasade yllätti kuninkaalliset kesken paikallisen itsenäisyyspäivän paraatin. Tilanteesta kuvattu video on herättänyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa.

Kuningas jäi yksin sateeseen

Charles ja Camilla seurasivat juhlaparaatia punaiselta korokkeelta, kun taivas repesi yllättäen.

Sateen voimistuessa Camillalle järjestyi nopeasti läpinäkyvä sateenvarjo, ja kuningatar saatettiin pois korokkeelta suojaan.

Charlesin kohdalla asiat eivät kuitenkaan sujuneet yhtä ripeästi.

Kuningas jäi seisomaan yksin keskelle kaatosadetta ilman minkäänlaista suojaa. Hän vilkuili ympärilleen ja yritti elehtimällä saada henkilökunnan huomion.

Kun sateenvarjoa ei alkanut kuulua, Charles joutui lopulta tiedustelemaan useaan kertaan ääneen ”missä sateenvarjo on”.

Tilanne vaikutti aiheuttavan hämmennystä kuninkaallisten avustajien keskuudessa, eikä Charleskaan näyttänyt olevan erityisen mielissään odottelusta.

Camilla oli ehtinyt poistua jo hyvän aikaa aiemmin, kun kuninkaalle viimein toimitettiin sateenvarjo.

Siihen mennessä Charles oli ehtinyt kastua perusteellisesti, mutta pystyi jatkamaan tilaisuutta.

Camillan toiminta puhutti somessa

Videolle tallentunut välikohtaus sai sosiaalisen median käyttäjät kommentoimaan innokkaasti kuningasparin toimintaa.

Monet hämmästelivät sitä, kuinka kuningatar pääsi nopeasti sateensuojaan samalla, kun hänen puolisonsa jäi yksin kastumaan.

– Tämä on varmaan ensimmäinen kerta hänen elämässään, kun hänelle ei heti ojennettu sateenvarjoa kun pisarakin vettä putosi, pohti eräs, viitaten Charlesiin.

– Camilla on isoissa vaikeuksissa, kirjoitti joku itkunauruemojin kera.

– Eikö hän ole kuullut jakamisesta, pohti kolmas.

Osa kommentoijista puolusti kuitenkin Camillaa ja huomautti, ettei kuningattarelle annettu pieni, kaareva sateenvarjo olisi välttämättä tarjonnut riittävää suojaa kahdelle ihmiselle.

Keskustelussa nousi esiin myös Charlesin edesmennyt entinen puoliso, prinsessa Diana. Useat kommentoijat alkoivat muistella häntä ja pohtia, kuinka hän olisi vastaavassa tilanteessa toiminut.

– Diana olisi pysynyt sateessa ja hymyillyt… Voi miten kaipaamme häntä, kaipaili joku kommenteissa.

Charles suhtautui kommellukseen huumorilla

Vaikka sade pääsi yllättämään kuninkaan ja tilanne aiheutti hetkellistä hämmennystä, Charles ei ilmeisesti jäänyt harmittelemaan tapahtunutta.

Kuninkaan kerrotaan nimittäin vitsailleen myöhemmin, että hän ”kasvatti vesikrassia housuissaan”.

Ainakaan huumorintajua rankkasade ei siis onnistunut viemään, vaikka kuninkaallinen arvokkuus joutuikin hetkeksi koetukselle.

Lähde: Seiska