Charlie Sheeniä syytetään murhasta!
Entinen baseball-tähti Lenny Dykstra oli pitkään Miehen puolikkaat -sarjasta ja monista elokuvista tutun Charlie Sheenin yksi läheisimmistä ystävistä. Nyt Dykstra syyttää Sheeniä murhasta The Hollywood Reporter -lehden haastattelussa.
Dykstra kertoo haastattelussa Sheenin salanneen tautinsa useilta seksikumppaneiltaan ja kiertäneensä veroja sekä järjestäneensä entisen avustajansa Rick Calamaron murhan. Calamaro löydettiin sängystään kuolleena vuonna 2012. Ruumiin vieressä oli Jack Daniels -viskipullo.
Dykstran mukaan Calamaro uhkasi paljastaa arkaluontoisia tietoja Sheenistä ja kiristi häneltä rahaa. Kuolema todettiin onnettomuudeksi, mutta nyt Dykstra sanoo kysyneensä aikoinaan Sheeniltä, mitä Calamarolle tapahtui.
– Tarkoitatko kuollutta Rickiä? Se kusipää yritti kiristää minua kuten sanoit – halusi 5 miljoonaa. Laitatin hänet vit*u jäihin. Järjestin sinne kuuman lastin, Dykstra väittää Sheenin sanoneen.
”Kuuma lasti” on slangia, jota käytetään tappavasta huumeannoksesta, joka piikitetään ihmiseen hänen tietämättään.
Sheenin lakimies on kiistänyt väitteet eikä Dykstralla ole esittää syytoksestä muita todisteita kuin sanansa. Dykstraa itseään on aiemmin syytetty rikoksista ja hän on myös kärsinyt niistä vankilatuomion. Hänen kerrotaan olevan tekemässä kirjaa Charlie Sheenistä.
Lähteet: Unilad ja Hollywood Reporter
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne