Kuva: Petri Voutilainen
Duudsoneiden HP on tatuoinut vartaloaan lähes 20 000 eurolla: ”Päälaen tatuoiminen tuotti kipua”
Duudsoneiden Hannu-Pekka ”HP” Parviaisen ihoa koristavat lukuisat värikkäät tatuoinnit. Hän otti ensimmäisen tatuoinnin 25-vuotiaana jalkaansa.
– Kyllä nämä minulle ovat ihan intohimo. Mietin 18-vuotiaana ensimmäisen kerran, että haluaisin ottaa kuvan. Haave jäi vuosiksi, kunnes ajatus ensimmäisestä tatuoinnista syntyi. Sen jälkeen kuvia on tullut tasaiseen tahtiin. Nyt niitä on päästä varpaisiin, HP kertoo Metropolille.
HP myöntää, että käsitys vartalosta on muuttunut tatuointien ottamisen myötä.
– Tänä päivänä paljaat kohdat ihossa näyttävät oudoilta. Olen tatuoinut päälakeni, mutta naamassa on edelleen tatuoimatonta kohtaa ja myös reidessä on isompi alue. Reiteen on tarkoitus ottaa tatuointi, jotta saan valmiiksi kokovartalopuvun. Tiedän jo, mitä sinne lähetään tekemään.
– Mietin pitkään päälakeni tatuoimista. Ajattelin aluksi, että otan vain takaraivoon tatuoinnin, mutta lopulta päädyin suunnittelemaan koko pään kokoisen tatuoinnin luottotatuoijani kanssa.
Minkä tatuoinnin ottaminen on sattunut eniten? – Kipu on täysin henkilökohtainen asia. Päälaen tatuoiminen tuotti jonkin verran kipua. Se parani kuitenkin tosi nopeasti ja kipu loppui saman tien, kun neula lopetti nakuttamisen. Kuinka paljon olet käyttänyt tatuointeihin rahaa? – Vuosien saatossa on mennyt lähemmäs 20 000 euroa, eli omaisuuden. Yksikään tatuointi ei ole kaduttanut minua jälkeenpäin. Nämä ovat ainoa asia, jonka saan mukaani, kun tältä pallolta lähden, joten nämä ovat olleet hyvä sijoitus.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä