Eino Grön ei jää syksyn tullen lepäämään laakereilleen. Jo 1950-luvulla laulajanuransa aloittanut iskelmäkonkari lähtee pian Herrasmiehet lavalla -kiertueelle ympäri Suomen.

Grön esiintyy kiertueella yhdessä muiden suomalaisen iskelmän konkareiden kanssa. Mukana ovat Danny, Pasi Kaunisto, Erkki Liikanen ja Kai Hyttinen.

– Kyllä, lokakuun alussa lähdetään. Olemme vanhoja kavereita. Dannynkin kanssa oltiin 60 vuotta saman levy-yhtiön listoilla, Eino muistelee viihdelehti Seiskalle.

Keikkoja riittää myös yhteiskiertueen ulkopuolella.

– Lisäksi minulla on myös tulossa omia, isoja konsertteja. Täytyy olla tyytyväinen.

Florida jäi taakse

Suomessa kiertämiseen riittää nyt entistä paremmin aikaa, sillä Grön ei enää kaipaa entiseen tapaansa Floridaan. Hän myi asuntonsa Yhdysvalloissa kolme vuotta sitten.

– Joudun syksyllä käymään siellä virka-asioiden puolesta. Mutta ei minulla enää kauheaa intoa ole Floridaan, hän yllättää.

Vuosien varrella myös Grönin tuttavapiiri Floridassa on harventunut ja moni on suunnannut muualle.

– Monet kavereistani ovat muuttaneet sieltä pois. Osa golffareista on siirtynyt Espanjaan, osa taas pudonnut kokonaan riveistä, Grön harmittelee.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: