Esikoista odottavan Henna Kalinaisen Jarkko-mies astuu vihdoin julkisuuteen: ”Häntä varmasti kaduttaa ohjelmaan osallistuminen!”
Esikoista odottava Henna Kalinainen on elänyt reilun vuoden parisuhteessa Jarkko-miehensä kanssa. Mies nähdään ensimmäistä kertaa julkisuudessa, kun Henna osallistuu syksyllä MTV3-kanavalla nähtävään Olet mitä syöt -ohjelmaan.
– Kysyin Jarkolta, haluaisiko hän kertoa rehellisesti televisiokameroille, mitä mieltä on minusta ja elämäntavoistani. Hän suostui. Se ei ollut kuitenkaan helppo päätös, sillä hän oli pitkään miettinyt, haluaako olla esillä. Se on hänen kohdallaan 15 minuutin pistäytyminen julkisuudessa, Henna kertoo Metropoli.netille.
Henna tietää, ettei hänen miehensä nauti esillä olemisesta.
– Häntä varmasti kaduttaa, kun ohjelma tulee ulos. Olen kuitenkin todella otettu, että rakas vilahtaa ohjelmassa.
Elämäntaparemontin tehnyt Henna otti tavoitteekseen painon pudottamisen sijaan iloisuuden ja energisyyden löytämisen, jotka olivat olleet pitkään kadoksissa vakavan masennuksen ja alkoholilla läträämisen takia. Elämänilo on palannut takaisin, ja hän odottaakin jo joulukuuta, jolloin pariskunnan esikoisen on tarkoitus syntyä.
– Näen vanhoista kuvistani, kuinka huonosti olen voinut. Olen ollut kuin varjo itsestäni. Olen ollut masentunut, ahdistunut ja poissaoleva. Kaikki elämänilo puuttui, joten olen onnellinen, että olen saanut sen takaisin.
TEKSTI JA KUVA PETRI VOUTILAINEN
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!