Fingerroos: Naiset käyttävät lapsia tekosyynä, jos ei seksi kiinnosta
Marika Fingerroos on onnellinen kahden pojan äiti. Marikan nuorempi poika Max syntyi helmikuussa ja Tito on 7-vuotias.
Marika meni heinäkuussa naimisiin Ilmajoella ja kertoo parisuhteen intiimipuolenkin sujuvan oikein mallikkaasti, vaikka perheessä on taapero ja ekaluokkalainen. Marika on sitä mieltä, että seksi kuuluu parisuhteeseen, oli lapsia tai ei.
– Seksi on tosi tärkeä asia parisuhteessa. Voin sanoa, että sillon kun loppuu seksi ja läheisyys niin loppuu kyllä suhdekin. Ne on täysin sidottu toisiinsa, Marika kertoo blogissaan.
Marikan mukaan seksin väheneminen ei johdu lapsista. Hänen mielestään nainen saa syyttää itseään, jos mies alkaa etsiä seksiä muualta.
– Mielestäni on kliseistä sanoa, että seksi jää lasten syntyessä muka pois ja ei ole aikaa kun on ne lapset. Se on siitä kiinni, kuinka sitä omaa aikaa ottaa ja vaalii. Naiset käyttää sitä enemmänkin tekosyynä, jos ei ole muutenkaan kiinnostusta seksiin. Ja luonnollisesti sitten miehet valittaa ettei ole sitä seksiä. Ja jotkut hakee sitä sitten muualta. Turha sitten siinä vaiheessa valittaa.
Marikan mukaan vanhempien on helppo järjestää omaa aikaa toisilleen, kun lapset nukkuvat, ja lasten varttuessa vanhemmat voivat mennä omille lomilleen. Marikan perhe lähti jopa häämatkalle lasten kanssa. Parisuhteen puolesta asiat menivät Kreikan-lomalla hyvin, mutta matkatoimiston suunnasta ilmeni yllättävä ongelma.
– Lomasta meinasi alkuun tulla täysi painajainen. Petyimme tosi pahasti Finnmatkojen toimintaan. Oltiin buukattu perhehuone, eli tiedossa oli että mukana on pieni lapsi. Paljastui, että huone oli ylhäällä mäenpäällä ja sinne piti kivuta ainakin 30 rappusta ennen kuin olisi päässyt huoneeseen rattaiden kanssa! Tätä samaa sitten koko loman ajan ylös ja alas. Joo ei käy ja tämä muikkeli avasi sanaisen arkun. Tuli muutama sana, jos toinenkin! Neljän tunnin väännön ja käännön jälkeen saatiin vaihdettua huone. Ison kiitoksen voin välittää ensimmäistä kesää matkaoppaana työskenneelle tytölle, mutta ISON miinuksen hänen esimiehelleen. En voi kyllä suositella Finnmatkoja tämän jälkeen. Emme edes olleet ainoa perhe, joilla oli ongelmia kyseisen konsernin kanssa, joten jotain hämärää siellä on.
Tulevalta syksyltä Marika odottaa mukavaa perhe-elämää, varsinkin kun agrologian opiskelut ovat tauolla vuodenvaihteeseen asti.
– Syksy menee kotona touhutessa. Iltaisin saan harrastaa rakasta hevosharrastustani ja mies on poikien kanssa. Eli elämä hymyilee nyt ja hyvä niin, Marika kertoo.
Lue koko kirjoitus Marika Fingerroosin blogista!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn