Heikki Paasoselta sydäntä raastava ulostulo – pelkää perheensä puolesta: ”Kaikki tämä voidaan ottaa minulta pois”
Suomalaisten suosikkijuontaja Heikki Paasonen juhlisti viikonloppuna syntymäpäiviään. 39 vuotta täyttänyt Paasonen julkaisi juhlan kunniaksi herkän kirjoituksen omalla Instagram-tilillään.
Kirjoituksessaan Paasonen ilmaisee olevansa kiitollinen perheestään ja kaikesta siitä hyvästä, mitä hänellä on elämässään. Ukrainan kriisi on kuitenkin saanut miehen pohtimaan onneaan astetta syvemmin.
Paasonen sanoo tiedostavansa, että voi koska tahansa menettää kaiken.
– Tänään syntymäpäivänäni heräsin pieneen päänsärkyyn vietettyäni täydellisen illan Tampereella huonon lätkäpelin ja mahtavan illallisen merkeissä, Paasonen kirjoittaa julkaisussaan.
– Ensimmäinen vanhempien kreisibailuilta oli menestys ja silmät ristissä nautittiin illasta jopa 0.30 asti.
Postauksensa oheen Paasonen on lisännyt kuvan, jossa hän poseeraa keskellä remonttivaiheessa olevaa taloaan yhdessä puolisonsa, ex-missi Marita Alatalon ja parin vauvan sekä koiran kanssa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Meidän tyttö oli ekaa kertaa Tampereen mummolassa yötä ja saatiin nukkua hotellihuoneessa yhdeksään asti. Aamulla vaan mietin sängyssä että just nyt tässä 39-vuotiaana on kaikki mitä elämältä haluan. Mulla on mieletön perhe ja ystävät, saan rempata perheelleni uutta kotia hienojen ammattilaisten kanssa ja talvi alkaa taittumaan kevääksi.
Julkaisunsa perusteella Paasonen kantaa suurta huolta omasta perheestään. Lisäksi hänen ajatuksensa ovat Ukrainan ihmisissä, jotka tällä hetkellä joutuvat kärsimään.
– Ja kuitenkin koska tahansa kaikki tää onni voidaan ottaa multa pois. Mulla ei ole itselläni mitään kontrollia siihen miten maailman asiat etenevät tästä eteenpäin. On vain toistaiseksi hyvää tuuria, että asun Suomessa enkä Ukrainassa, Paasonen painottaa.
– Isänä en voi kuvitella suurempaa karmeutta kuin mitä törkeän, misantrooppisen roistovaltion uhriksi joutuneen Ukrainan äidit ja isät elävät tällä hetkellä.
Lopuksi Paasonen pyytää ystäviään ja seuraajiaan lahjoittamaan syntymäpäivänsä kunniaksi rahaa Ukrainaan.
Monet julkisuudesta tutut henkilöt onnittelevat Paasosta merkkipäivän johdosta.
– Onnea syntymäpäiväsi johdosta ja arvoa ajatuksillesi, veli, mediapersoona ja näyttelijä Mikko Leppilampi toivottaa.
– Onnea ihana rakas pöljä ystäväni! muotoilee juontaja Ellen Jokikunnas.
– Onnea. Ja mahtava ajatus, kommentoi artisti Pete Parkkonen.
Lue myös:
IL: Heikki Paasosen tytär syntyi viikko sitten – nyt jo mukana isän töissä: ”Hän ei ole moksiskaan”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt