Entinen lumilautailija Heikki Sorsa on yksi toukokuussa Ruutu-palvelussa alkavan Erikoisjoukot -ohjelman kilpailijoista. Kilpailun rajuus tuli Heikille yllätyksenä.

– Itse en valmistautunut ohjelmaan mitenkään. Ajattelin, että kun ohjelmasta tietää mahdollisimman vähän niin kokemuksesta saa kaiken irti. Näin jälkikäteen ajatellen olisin kuitenkin halunnut tietää, että siellä on noin rankkaa. Se kyllä yllätti, että mentiin täysillä koko ajan yötä päivää, Heikki kertoo Metropolille Erikoisjoukkojen lehdistötilaisuudessa. 

Heikki oli mukana myös Selviytyjissä ohjelman kuudennella kaudella. Hän ei näe ohjelmissa kovinkaan paljon yhtäläisyyksiä.

– Selviytyjät oli rankkaa eri tavalla. Siinä oli paljon juonimista mistä itse en tykkää yhtään enkä ole edes hyvä siinä. Tässä ei ollut juonimista, ja sen vuoksi tykkäsin tästä ehkä vähän enemmän. 

– Olen miettinyt sitä, että osallistuisinko vielä johonkin tosi-tv-ohjelmaan mikäli kutsuttaisi. Niitä on aika vähän mihin lähtisin mukaan, mutta pari sellaista ehkä on. Yksi niistä on Tanssii tähtien kanssa, se kiinnostaisi, koska en osaa tanssia yhtään. Olisi mielenkiintoista nähdä, että oppisiko sitä tanssimaan. 

Kriisi iski urheilu-uran jälkeen 

Heikki työskentelee nykyisin Viaplaylla asiantuntijana ja selostajana lumilautailulähetyksissä. Tämän lisäksi häntä työllistävät monet yhteistyökuviot. Lumilautailu-uran loppuessa hänelle iski pieni kriisi päälle siitä, että mitä alkaa seuraavaksi tekemään.

– Tämä on asia, josta pitäisi enemmän puhua. Kyllähän sitä aina tiesi, että urheilu-ura tulee loppumaan jossain vaiheessa. Mutta kun on 16-vuotiaasta asti tehnyt sitä samaa juttua yli kolmekymppiseksi niin kyllä siinä sellainen pieni kriisi tulee. 

– Ei se päällepäin hirveästi näkynyt, se oli enemmän oman pääni sisällä. Tuli tunne, että olenko hyvä enää missään. Kaverini ovat sanoneet, että ei se masennuksena näkynyt päälle, mutta sisäisesti olin kyllä vähän masentunut. Pääsin siitä onneksi yli kavereiden avulla ja liikkumalla, mutta oli se rajumpaa mitä olisin uskonut, Heikki myöntää. 

Rakastan liikkumista edelleen

Vaikka aktiivinen urheilu-ura onkin loppunut, on urheilu edelleen iso osa Heikin elämää. 

– Rakastan liikkumista ja minun on pakko liikkua. Pelaan golfia, lenkkeilen ja talvisin hiihdän sekä lumilautailen. Hiihtäminen on ihan parasta! Rakastan kuitenkin kesää, koska vihaan kylmyyttä. Se on ehkä vähän ristiriitaista minua ajatellen, ehkä minusta olisikin pitänyt tulla surffari, lumilautailija nauraa. 

– Silloin kun kisasin niin en loppujen lopuksi kamalasti edes varsinaisesti treenannut. Sitä laski niin paljon, että treenaaminen tuli sitä kautta. Nykyään huomaa, että jos syö vaikka pizzan niin joutuu juoksemaan suunnilleen maratonin. Se että ikä ei tule yksin, ei ole mikään sanonta, vaan totisinta totta.