Helena Koivun varainkeruukampanja – lahjoitukset loppuivat kuin seinään
Suomeen eilen saapuneen Helena Koivun ystävien varainkeruukampanjan lahjoitukset ovat loppuneet.
Mikko ja Helena Koivun erokiista on ollut päällä jo pitkään ja tällä hetkellä Helena on ajautunut varattomaksi. Helenan ystävät päättivät kuitenkin auttaa perustamalla varainkeruukampanjan, johon ihmiset voivat lahjoittaa rahaa oman mielensä mukaan.
Rahaa tuli aluksi hyvää tahtia, mutta nyt lahjoitusten määrä on hidastunut ja loppunut jopa kokonaan.
Helenan hyvä ystävä Justine Rubinger perusti GiveSendGo -nimiselle nettisivustolle rahankeräyksen Helenan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Kampanja kantaa nimeä Support Helena Koivu. Tällä hetkellä kampanjaan on lahjoitettu rahaa 1421 dollarin edestä.
Helenan kampanja keräsi vielä muutamia päiviä sitten nopeasti lahjoituksia, sillä summa kasvoi tuolloin reilusta 600 dollarista 1404 dollariin. Toissapäivänä oli sen sijaan hiljaisempaa, sillä lahjoituksia kertyi vain 17 dollarin verran. Eilen ja tänään lahjoituksia ei ole kertynyt enää lainkaan. Tällä hetkellä lahjoitusten kokonaisusumma on 1421 dollaria.
– Haluan levittää tietoisuutta ja saada tukea rakkaalle ystävälleni Helena Koivulle ja hänen lapsilleen. Entinen NHL-kiekkoilijan vaimo Helena oli lapsista pääosin vastuussa ammattilaisjääkiekkoilijoiden vaativien aikataulujen vuoksi, Justine kirjoittaa kampanjan esittelytekstissä.
Helena Koivu Seiskalle: Tämän vuoksi hän ei tule pois Yhdysvalloista
Helena Koivu saapui Suomeen ja naureskeli Jätkäsaaren näylle: ”Vain Suomessa”
Justinen mukaan Helena tarjosi lapsilleen hyvän ja rakastavan kodin.
– Vähän yli kuukausi sitten heiltä vedettiin matto jalkojen alta. Oikeus määräsi lapset, jotka ovat Yhdysvaltain kansalaisia, Suomeen asumaan isänsä kanssa. Kaupunkiin, jossa he eivät ole koskaan asuneet. Kieli, jota he eivät osaa puhua. Helenan työviisumin vuoksi, hän ei saa lentää Suomeen ja sitten palata Yhdysvaltoihin ilman luvan myöntämisen odottamista ja hyväksymistä. Tämä oli heillä tiedossa, hän kirjoittaa Mikon puolustustiimiin viitaten.
– Helena jäi kodittomaksi, ilman autoa, ilman rahaa, ilman terveysvakuutusta ja tärkeimpänä, ilman kolmea lastaan. Huomion arvoista on, että Helenalla on edelleen 50/50 huoltajuus lapsistaan. Hän tietää, että lapset ansaitsevat terveen suhteen isänsä kanssa. Miten oikeus antoi tämän tapahtua?
Rahankeräyksen tarkoituksena on ilmeisesti saada lapset takaisin Yhdysvaltoihin Helenan luokse.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä