Henna Kalinainen koki itsensä pitkään onnettomaksi – yksi asia muutti elämän radikaalisti!
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen täytti hiljattain 32 vuotta ja nyt hän käy syvällisesti läpi elämäänsä tuoreessa, Metropolille kirjoittamassaan blogipostauksessaan.
Kalinainen paljastaa tunteneensa itsensä aikoinaan hyvin onnettomaksi. Hän kuvailee unelmiensa olleen nuorempana ”hyvä ura ja ihana, oma perhe”, mutta jonkin aikaa hänestä näytti siltä, etteivät nämä haaveet koskaan tulisi toteutumaan.
– Jossain vaiheessa olo oli todella surkea. Ajattelin, että en ole saanut mitään aikaan ja olen jo kolmekymmentä. Varmaan joku kolmenkympin kriisi alitajuisesti, Kalinainen kirjoittaa.
Yksi asia sai Kalinaisen kuitenkin tekemään äkillisen, suuren elämänmuutoksen – nimittäin rakkaus.
– Yhtäkkiä juuri ennen kun täytin pyöreät löysin Jarkon ja rakkauden ansioista pistin hihat heilumaan ja kahdessa vuodessa sain monia asioita, mistä olin uskaltanut vain unelmoida, nainen kuvailee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Tänä päivänä Kalinainen on yhden lapsen tuore äiti, ja hän pyörittää omaa yritystään. Lisäksi Kalinainen on muuttanut radikaalisti elämäntapojaan aiempaa terveellisempään suuntaan ja asuu yhdessä Jarkko-puolisonsa kanssa omistusasunnossa. – Nyt kun katselen mitä toiveistani toteutui niin minähän olen oikein onnekas, kun olen saanut nämä kaikki, Kalinainen kiteyttää. Lue Henna Kalinaisen tuore blogipostaus kokonaisuudessaan täällä. Lue myös: Henna Kalinainen nosti esiin BB-talossa kisaavan Aleksi Valavuoren vanhat puheet: ”Te olette alipalkattuja huoria!” Henna Kalinainen paljastaa, mitä katuu eniten Big Brother -taipaleeltaan: ”Se oli aikamoista julkisuuspeliä” Henna Kalinainen paljastaa, millaista oli asua Big Brother -talossa: ”Jos olet sekopää humalassa, älä mene BB-taloon”
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta