Menestynyt fitnesstähti ja kauneusalan yrittäjä Henna Peltonen kertoo blogissaan, että valitettavasti myös hänellä on monia #metoo-kampanjaan liittyviä kokemuksia.
Maailmanlaajuisen kampanjan avulla nostetaan esille pitkään vaiettu naisten kokema ja etenkin valta-asemaansa väärinkäyttävien miesten tekemä seksuaalinen ahdistelu.
Henna kertoo joutuneensa nuorena hämilleen kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta, mutta yritti tuolloin selittää itselleen sen olleen huonoa huumoria miesten osalta. Henna uskoo, että monet miehet käyttävät häikäilemättä hyväkseen nimenomaan nuorten naisten asiaan liittyvää kokemattomuutta ja kiltteyttä.
– Siksi onkin upeaa, että asiasta nyt puhutaan isoon ääneen, sillä moni saattaa tämän kampanjan myötä vasta ymmärtää asioiden vakavuuden ja sen, ettei seksuaalista ahdistelua tarvitse kenenkään missään tilanteessa sietää! Joku puolestaan saattaa herätä ja ymmärtää vasta tällaisen kampanjan myötä toimivansa itse ahdistelevana osapuolena ja väärin!
Henna paljastaa joutuneensa kokemaan lukuisia kertoja seksuaalista ahdistelua vaikutusvaltaisten miesten toimesta.
– Mm. kuinka maamme erittäin tunnetut ja vaikutusvaltaiset mieshenkilöt ovat lähestyneet hyvin suorin ja täysin sopimattomin tavoin, kuinka erittäin tärkeässä asemassa olevat mieshenkilöt ovat käyttäneet asemaansa ja valtaansa hyvinkin väärin, kirsikkana kakun päällä kaikki ne röyhkeydellään yllättäneet varatut miehet ja tietysti vielä ne kaikki käytöstapoja muuten vain vailla olevat miehet, joiden ahdistelun kohteeksi on joutunut.
Henna joutui jopa autokoulussa seksuaalisen ahdistelun uhriksi.
– 17-vuotiaana jouduin jopa vaihtamaan autokoulua, kun iäkkäämpi perheellinen ja naimisissa oleva autokoulun opettaja ahdisteli minua, eikä pyynnöistä huolimatta lopettanut vaan ahdistelu alkoi mennä todella fyysiseksi.
– Eikä pidä vähätellä myöskään miesten viime vuosina lähettämiä peniksen kuvia ja videoita, joita on aina hyvin vastenmielistä saada, Henna lisää.
Seksuaalista ahdistelua ovat myös Hennan saamat escort-tarjoukset sekä rahan tarjoaminen seksistä.
– Ne ovat varmasti monille etenkin mallimaailmassa ja viihdealalla työskenteleville naisille hyvinkin tuttuja. Itse olen törmännyt erilaisiin escort-tarjouksiin jo vuosia. Minua on pyydetty mm. lukuisille eri matkoille ympäri maata, luksusjahdeille, on pyydetty maksulliseksi aveciksi erilaisiin hienostojuhliin sekä tapahtumiin, ym. ym. Kirsikkana kakun päällä on monesti tarjottu rahaa myös seksistä.
– Itse en luonnollisesti näihin tarjouksiin ole tarttunut ja tällaiset tarjoukset herättää kyllä itsessäni hyvin vastenmielisiä tunteita. Pistää kuitenkin miettimään, kuinka paljon on nuoria tyttöjä joita helppo raha, luksuselämä, luksusmatkat, täysi ylläpito sekä materia houkuttaa. Tämän päivän virtuaalimaailmassa kun nuoret tytöt tuntuvat kilpailevan materiasta ja houkutus kilpailla ”paremmuudesta” voi olla toisille turhankin kova. Itsetunnosta ja ihailusta saatetaan maksaa turhan kova hinta.
Ongelma on suuri ja laajalle levinnyt, mutta Henna on iloinen, että asiasta puhutaan nyt maailmanlaajuisesti ja toivoo, että samalla saataisiin kitkettyä pois myös ”kaikenlainen kiusaaminen, toistensa mollaaminen ja ilkeily”.
Lue koko kirjoitus Henna Peltosen blogista!