
Henna Peltonen kertoo Metropolille: ”Tänä vuonna Miss Eloweena -kiertue järjestetään etänä”
Ryhmäliikuntaohjaaja ja Miss Eloweena -kilpailun tuottaja Henna Peltonen kertoi Metropolille kisan tilanteesta maailmalla jylläävän pandemian aikana.
Tänä vuonna kilpailun hakijamäärä oli ennätysmäinen ja erityisjärjestelyjä on jouduttu tekemään. Monien hakemusten, videoesittelyjen ja etähaastattelujen perusteella finaaliin valittiin kymmenen luonnonkaunista tyttöä.
— Ensimmäiset kuvaukset poikkesivat aiemmista sillä, että koko finaalikymmenikkö ei päässyt heti tapaamaan toisiaan vaan kuvaukset järjestettiin portaittain. Kesäkuussa onneksi pääsemme jo kokoontumaan kaikki kerralla, kertoi Henna Metropolille.
Aiempina vuosina on ollut tapana järjestää missikiertue, mutta tällä kertaa se järjestetään etänä. Hyväntekeväisyystoiminta on aina ollut tärkeä osa Miss EW -kisaa, ja tänä vuonna missit ilahduttavat vanhuksia videoterveisin, kun viime vuosina vanhainkodeissa on käyty paikan päällä.
— Olemme mukana syrjäytymistä vastaisessa kampanjassa, joka on itse asiassa viime vuoden toisen perintöprinsessamme Essi Tähkän ideoima kampanja syrjäytymistä sekä kiusaamista vastaan, Henna kertoo.
— Haluan kisassamme korostaa myös sisäistä kauneutta sekä halua auttaa muita.
Tämän vuoden kisassa nähdään jotain yllättävää ekologisuuteen liittyen, mutta Henna pitää yllärin visusti vielä salaisuutena. Sen verran Henna kuitenkin sanoo, että hän haluaa kannustaa ihmisiä vaalimaan luontoa kisan kautta.
Suomen luonnonkaunein kruunataan tänä vuonna 4. heinäkuuta Orivedellä Rönnin tanssilavalla yksityistilaisuudessa. Finaalia pääsee kuitenkin seuraamaan live-lähetyksen kautta.
— Haluan tanssijana kunnioittaa myös lavatanssikulttuuria ja historiaa ja on ilo tuoda Suomen luonnollisesti kauneimmat tänä vuonna upeisiin maalaismaisemiin Orivedelle.
Henna on onnellinen kisan saamasta suosiosta ja siitä, kuinka kisa on kannustanut nuoria hyväksymään itsensä omana itsenään.
— Toivon tietysti kovasti, että maailman tilanne helpottuu ja ensi vuonna kisa päästään toteuttamaan suurempana kuin koskaan, Henna sanoi Metropolille.
Hennan omaan elämään kuuluu pelkkää hyvää. Miss EW -kisa on pitänyt naisen kiireellisenä ja liikunta on Hennalla suuri osa elämää. Häneltä tulikin juuri markkinoille oma Boost by Henna -lisäravinnesarja.
Elokuussa Henna lähtee keikkailemaan muiden muassa Modern Talkingin kanssa.
Voit lukea lisää Hennan omin sanoin Metropolin blogista!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua