Henna Peltonen: Sain veljeni takaisin ja menetin uudelleen
Henna Peltosella on omakohtaista kokemusta tapahtumista, joita nähdään Nelosella esitettävässä tv-sarjassa Kadonneen jäljillä.
Henna kertoo blogissaan saaneensa lapsena kuulla, että hänellä oli Ruotsissa isoveli, josta ei ollut aiemmin tiennyt.
– Olin muistaakseni kolmannella luokalla kun kuulin, että minulla on isoveli Ruotsissa. Saman ikäinen kuin minua kolme vuotta vanhempi isosiskoni, heillä oli keskenään vain pari kuukautta ikäeroa. Aloimme pitää veljeeni tiiviisti yhteyttä ja olin todella iloinen uudesta perheenjäsenestä❤️
Suhde uuteen perheenjäseneen muuttui vieläkin paremmaksi, kun veli tuli Suomeen tapaamaan Hennan perhettä.
– Lopulta hän pääsi Suomeen tapaamaan meitä. Ensikohtaaminen oli pari vuotta siitä kun saimme tietää hänestä, olin tuolloin edelleen vielä ala-asteella, Henna kertoo.
Asiat kuitenkin mutkistuivat jo ensimmäisen vierailun aikana ja tulos oli dramaattinen.
– Ensitapaaminen oli todella hieno ja ikimuistoisen tunteikas, aina siihen asti kunnes aikuiset päättivät alkaa verestää vanhoja muistoja alkoholin kera. Vanhat haavat oli auennut ja syntyi kaoottinen tilanne, jonka seurauksena me sisarukset jouduimme yhtäkkiä eroamaan toisistamme keskellä yötä, eikä todellakaan lämpimissä tunnelmissa. Veli matkusti aikuisten riitojen päätteeksi takaisin Ruotsiin, jossa hän asui nuoruutensa eri sijaisperheissä. Me emme enää koskaan saaneet edes mainita kotona veljeämme.
Hennan omakohtaiset kokemukset saavat hänet ymmärtämään konkreettisesti miltä ohjelman henkilöistä tuntuu, kun he etsivät lähisukulaistaan.
– Kun katson Kadonneen Jäljillä tv-sarjaa, liikutun joka kerta, sillä tiedän miltä tuntuu kun oma lähisukulainen on kateissa. Tiedän myös miltä tuntuu löytää hänet. Ja menettää.
Henna ja hänen veljensä löysivät myöhemmin aikuisena toisensa uudelleen, mutta läheisyyttä ei enää löytynyt.
– Vuosien hiljaiselo teki valitettavasti tehtävänsä, eikä meillä ollut koskaan mahdollisuutta kasvaa läheisiksi, Henna sanoo.
Lue koko kirjoitus ”Kadonneen jäljillä” Henna Peltosen kotisivuilta!
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta