Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
Kohublondi Iida Vainio ja hänen rokkaripuolisonsa Archie Cruz bongattiin perjantai-iltana Savonlinnan satamasta.
Iida ja kaksikon puolen vuoden ikäinen tytär ihailivat rannasta, kun Archie lastasi keikkalaivaa.
Perhe bongattiin Savonlinnan satamasta perjantaina 11.7. noin puoli seitsemän aikaan illalla.
Archiella oli alkamassa laivassa keikka, jota perhe oli tullut valmistelemaan.
– Siinä Iida katseli vaunujen kanssa, kun Archie roudasi keikkavälineitään laivaan.
Silminnäkijän mukaan Archie lastasi tavaroita yksin, mutta se ei näyttänyt häntä haittaavan.
– Hän kantoi vermeitä laivaan kevyesti, ammattimuusikon elkein! vinkkari kuvailee.
Silminnäkijän mukaan kaksikko oli liikenteessä hyvällä mielellä.
– He rupattelivat ohikulkijoiden kanssa, eikä vauvakaan päästänyt inahdusta.
Vinkkarin mukaan monet paikalliset pysähtyivät laivan viereen ihmettelemään, mitä oli tekeillä.
Kannella tavaroita paikoilleen laitellut Archie oli kertonut heille alkamaisillaan olevasta keikastaan.
– Sieltä hän huuteli kannelta ihmisille kutsuen heitä kuuntelemaan keikkaansa, vinkkari muistelee.
Silminnäkijä ei ehtinyt nähdä, hyppäsikö Iida mukaan satamasta kello 19 lähteneeseen laivaan.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä
- Uskomaton käänne! Mette-Maritin rötöspoika Marius Borg Høiby pääsee kotiin
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Mette-Marit kotiutui sairaalasta – koskettavat sanat: ”Olen saanut elämän lahjan”
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Vicky Rostilta surullinen paljastus terveydentilasta
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Huh mikä muutos! Archie Cruz on muuttunut mies!
- Norjan hovi uuden kohun keskellä: Mette-Maritin toinenkin poika pulassa
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Lauri Tähkän tytär Minttu puhuu suoraan musiikkiurastaan – ”Olen päässyt ohituskaistoja pitkin”
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä