Kuva: Instagram, beatoi
IL: Bea Toivonen on vailla työtä – ”Tilanne on aika pelottava”
Toivonen ei haluaisi elää poikaystävänsä rahoilla.
Vuoden 2014 Miss Suomi Bea Toivonen on viettänyt aikaa Lontoon kodissa yhdessä muusikkopoikaystävänsä Jesse Smithin kanssa. Bea nauraa, että parisuhteelle on nyt ollut jopa liikaa aikaa.
– Viimeisen yhdeksän viikon aikana en ole tavannut kuin poikaystävääni. Tuntuu, että enää emme piilottele toisiltamme mitään puolia. Nauramme entistä enemmän ja ymmärrämme, jos toinen sanoo, että haluaa hetken aikaa itselleen, Bea kertoo Iltalehdelle.
Yhteistä arkea
Pari treenaa päivittäin yhdessä. Puistotkin ovat vihdoin auki joten he käyvät myös pelaamassa futista. Jesse myös striimaa viikoittain livekeikkoja ja Bea auttaa häntä niiden järjestämisessä.
– Viimeksi taisin ottaa keikkaa seuratessa kaksi lasia liikaa, koska Jessen fanien yllytyksestä lauloin viimeisen biisin yhdessä Jessen kanssa, Bea paljastaa nauraen.
Parin suhde voi hyvin ja Bean mukaan he ovat huumorimielellä puhuneet häistä ja perheestä.
– En ole koskaan oikein hääjutuista tai perheestä puhunut, mutta nyt huomaan ekan kerran elämässäni edes miettiväni niitä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. Työttömyys huolestuttaa Kampaajaksi ja meikkaajaksi kouluttautunut Bea jätti viime syksynä työnsä Hourglass-meikkimerkillä ja toteutti haaveensa jättäytymällä freelanceriksi. Loppuvuosi meni Bean mukaan hyvin ja asiakkaita riitti, mutta sitten tuli poikkeustila. – Surullinen totuus on se, että työt ovat lähteneet alta. Lontoo on maailman kalleimpia kaupunkeja ja siksikin tilanne on aika pelottava. Huolestuttaa tosi paljon, Bea huokaa. Hän kertoo haluavansa nyt auttaa Jesseä muun muassa livekeikkojen järjestämisessä. – Jessellä on säästöjä, mutta minulla ei. Hän sanoo, että olemme tiimi, mutta en tykkää olla velkaa, vaikka ei Jesse sitä fiilistä minulle annakaan. Bea kertoo, että kauneusalan työt avataan Lontoossa aikaisintaan heinäkuun alussa. – Pakko yrittää pysyä positiivisena, vaikka olo on toimeton.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru