Kuva: Instagram, hannakarpanen
IL: Hanna Kärpänen täytti 40 vuotta – takavuosien rellestäminen on historiaa
Kärpänen kertoo, että seurapiirit ovat taaksejäänyttä elämää.
Takavuosina Hanna Kärpänen, 40, joutui toisinaan kohuotsikoihin. Hänet muistetaan muun muassa räiskyvästä suhteestaan julkkisasianajaja Heikki Lampelan kanssa.
Hanna kertoo Iltalehdelle rauhoittuneensa vuosien aikana ja kaipaavansa nyt pysyvyyttä elämäänsä. Mennyttä hän ei silti kadu.
– En enää edes kaipaa samanlaista rellestämistä kuin aiemmin. En osaa katua mitään, mutta kaikesta voi oppia ja viisastua, hän kertoo Iltalehdelle.
Hannan kesä on kulunut miesystävän kanssa lomaillessa. Pari on seurustellut jo vuoden päivät.
– Tämä järkevä ja tasapainoinen ihmissuhde on rauhoittanut minua. Mukavaa, että vuosien jälkeen olen vihdoin löytänyt ihanan miehen.
Hanna Kärpänen täytti alkuviikosta 40 vuotta ja vietti synttärijuhlia lähipiirinsä kesken mökillä grillaillen ja uiden. Vaikka rellestäminen on mennyttä aikaa, Hanna myöntää, että sähikäinen hänen sisällään on edelleen olemassa.
– Ei minusta silti aikuista tule, olen edelleen tällainen virkeä ADHD.
– Ikäni alkaa nyt nelosella ja siihen pitää tottua, mutta en minä silti mikään ikäloppu ole, Hanna toteaa leikkisästi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”