Kuva: Instagram Janni Hussi
IL: Janni Hussin ja Joel Harkimon uudenvuoden suunnitelmat peruuntuivat – ”Emme halunneet ottaa riskiä”
Radio- ja televisiojuontaja Janni Hussilla on takanaan tapahtumarikas vuosi. Vaikka korona tyhjensikin kalenterin keväällä 2020, riitti Jannilla töitä loppuvuodesta sekä television että radion puolella.
Vuodenvaihteen kunniaksi Janni on kertonut kuluneesta vuodestaan ja uudenvuoden suunnitelmistaan Iltalehdelle. Hän paljastaa, että alkuperäiset suunnitelmat vuodenvaihteen viettoon menivät mönkään koronatilanteen myötä. Jannin oli tarkoitus suunnata puolisonsa Joel Harkimon ja ystäväpariskunnan kanssa Lappiin.
– Olimme varanneet lasi-iglut Ivalosta kaveripariskunnan kanssa, mutta emme halunneet ottaa riskiä, Janni kertoo Iltalehdelle.
Janni haaveilee myös pääsevänsä tulevaisuudessa yhteiselle ulkomaan reissulle Joelin kanssa.
– Emme ole koskaan olleet perinteisellä rantalomalla. Olisi kiva yhdistää viikko löhöilyä ja toinen viikko reppureissailua, hän suunnittelee.
Jos upotus ei näy, katso kuva klikkaamalla tästä. Vuonna 2021 Janni aikoo jatkaa töitä radiossa sekä oman podcastinsa parissa. Hän tuuraa äitiyslomalla olevaa Anni Hautalaa paraikaa Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa. – Jos joku olisi minulle vuosi sitten sanonut, että ensi vuonna juonnan Aamulypsyä, en olisi uskonut, Janni toteaa. Lue myös: Katso video: Janni Hussi nyyhkyttää television ääressä – Joel-puoliso heittää lisää vettä myllyyn Janni Hussin ja Tuukka Ritokosken hämmentävä yhteiskuva räjäytti somen – ”Ei, ei ja ei” Anna: Sara Chafak salasi suhteensa Jeffrey Lawmaniin liki kahden vuoden ajan: ”Kumppanini on ihan päinvastainen kuin oma isäni”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn